
Jouluntaikaa
365 päivää vuodessa
keskustelua, ideoita, odotusta


Hohhohhoo
Jouluntaikaa.com sivusto on ollut netissä jo vuosia. . Tervetuloa kanssamme rakentelemaan sitä, eli avaamaan uusia keskustelun aiheita ja keskustelemaan kaikesta mahdollisesta jouluun liittyvästä.

Joulun taikaa

Joulumieltä
Joulumieli voi olla 365 päivää vuodessa, vaikka se joulu on vain sen hetken

Lahjaideoita
Kerro meille ideoita, vinkkaa tuotteita - niin yritämme saada niistä hyviä tarjouksia esille

Jingle Bells
Jouluun kuuluu myös musiikki, vaatteet ja iloinen mieli - lisäämme kaikkea tänne


Parasta joulussa on iloinen mieli
Jouluntaikaa.com sivusto on ollut jo vuosia. Me otimme domainin ja palvelimen kulut vastuullemme nyt 2021 ja lähdimme ajatuksella: säilytetään vanha + luodaan ja tuodaan uutta. Ja näin elokuussa 2021 avattiin vanhan keskustelufoorumin ympärille uusia palveluita – ja uutta on luvassa lisää, kunhan sitä ehditään rakentaa.


Lahjaideoita
Tuotamme sivustolle linkkejä lahjaideoihin ja tarjoustuotteisiin.
Jouluna on hyvä myös tarkastella oman talouden tila vaikka hakemalla yhdistelylainoja tasapainoittamaan talouden menot.

Joulun yllätykset
Lahjaideoista voi löytyä sellaisia lahjaideoita, joiden avulla oikeasti pääset yllättämään rakkaasi ja ystäväsi.

Lahjoista muistamiseen
Kehitämme sivustoa eteenpäin ja tuomme vähitellen uusia palveluita mukaan, sitä myötä kun ne valmistuvat - voit myös ehdottaa jotain uutta - laita meille vain postia!

Hyvää Joulua!
Joulu on ilon ja antamisen aikaa, ja me haluamme olla siinä mukana aktiivisesti tulevina vuosina 365 päivää vuodesta!


Luettavaa
Jouluisia uutisia
Miten voit lievittää joulun stressiä etukäteen
Joulun aika voi olla stressaavaa, mutta on monia tapoja, joilla voit lievittää…
Joululahjat ja oma talous 2023
Joululahjojen ostaminen lainarahalla voi olla houkuttelevaa, mutta se voi myös johtaa taloudellisiin…
Kahvi ja joulu
Kuuluuko jouluun kahvikapselit kuten Dolce Gusto, vai pitääkö jouluna olla erikoiskahveja? Joulunajan…
Jouluruokaan käytettiin ennätysmäärä rahaa – korkeampi korkotaso ja hintojen nousu pitävät kulutuksen maltillisena
Joulukuun ruokaostokset löivät aiemmat ennätykset, osoittaa OP Ryhmän korttidata. Tavarakaupassakin ostettiin euromääräisesti…
Joulunjälkeinen hyvinvointi on tärkeätä
Jouluna pidetään hauskaa ystävien kanssa, rauhoitutaan mutta myös monesti syödään paljon. Ei…
Joulukuuset jälleen hyötykäyttöön maksutta ja helposti
HSY kerää tänäkin vuonna kymmeniätuhansia joulukuusia hyödynnettäväksi. Jokainen voi jättää oman kuusensa…


Joulu ja
Videot


[…] lahjat ajoissa: Yksi stressin lähde joulun aikaan on lahjojen hankkiminen viime hetkellä. Voit välttää […]