Jouluista keskustelua 2024
› Foorumit › Jouluarkisto › Jouluista keskustelua 2024
- Tämä aihe sisältää 116 vastaukset, 3 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 3 kuukautta, 2 viikkoa sitten
Punatonttu toimesta.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
8.9.2024, 22:24 #6801
Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaMiten tämä aika rientää 😊
Oikeesti kun ei meinaa perässä pysyä. Tämä viikko on kyllä ollut kiireinen niin monen asian osalta. Ei siis ihme et tosiaan rientää.
Sain tänään varmistuksen, että joulu ollaan meillä ja isolla porukalla. Hassusti muotoiltu, kun aina olen kotona joulut. Muuthan ne meille tulee 😊. Otan mielelläni meille muita jouluksi. Se ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Olen aina ilmoittanut, että saavat tulla, mutta en pahastu jos ovat muualla. Esitän ikään avoimen kutsun. Paikoin saa itse lukea miten jotkut pahoittavat mielensä jos jälkikasvu tai vanhemmat eivät tule jouluksi. Mä melkein pahoita mieleni näiden muiden puolesta.
Itselle vuorottelu ja vaihtelu on normaalia. Tarjoamme mahdollisuuden, mutta saavat itse valita. En ala marttyyriksi jos joulun viettä omassa kodissa, muualla, matkoilla tai missä ikinä.
Ihana joulu tulossa joka tapauksessa. On meitä paikalla kaksi neljä tai kymmenen. Nyt kerta tiedän montako meitä on ja ketkä, niin voin alkaa lukittaa joulumenun.
Ihanaa sunnuntaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
9.9.2024, 11:18 #6803Tapsa
OsallistujaMeillä ilmeisesti pysyy joulunvietto samana, mitä lähes kaikkina vuosina. Koko perhe aattoaamuna aamiaiselle vanhemmilleni. Lämmintä kinkkua ja leipää. Toinen veljeni perheineen suuntaa yleensä veljen vaimon siskon tykö sitte aatto illaksi. Joulupäivänä olemme taas kaikki yhdessä vahemmilla syöpöttelemässä.
11.9.2024, 19:40 #6808Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaJoskus sitä uppoutuu kuvaan
Aina paikoin tulee vastaan kuva johon vaan jää kiinni. Sitä vain lumoutuneena katselee ja katselee . Paikoin jopa huokaillen ihastuksesta. Varsinkin jos on juuri erehtynyt katsomaan hintalappua 😁. Ei sentään. Kyllä sitä Joskus jää niin kiinni kuvaan. Ihastellen katselee.
Itselleni kävi taas tuolla tavalla tänään. Tämä tapahtui eräässä verkkokaupassa. Tunnustan, että silmät kiiluen kuvaa tuijotin. Kyseessä oli tuote, jouluinen tuote vielä kaiken kruunuksi. Ajatuksissa vain tuo ihanuus. Mielessä vain sen tahtominen. Minä haluan tuon. Minä tarvitsen tuon.
Totuus on kuitenkin se, että minä en tarvitse sitä. Oikeasti en tarvitse. Minulla ei ole tilaa. Hintaa tutkiessa olin jo ymmärtänyt, että en tarvitse sitä. Tilaakaan sille ei todellakaan ole.
Mutta kuvaa voi katsella, ihailla ja jatkaa huokailuja. Jos tuote päätyy alemyyntiin joskus , voipi käydä hassusti. Kohta sitten saatat huomata, että tarvetta siis oli ja kappas sitä tilaakin ilmestyi jostain. Alemyyntihinta ei olekaan enää kallis, vaikka jossain kohtaa -50% tai jopa -70% saa vielä hikoiluttamaan.
Ihanaa keskiviikkoa just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
15.9.2024, 00:13 #6809Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittaja100
Näin se aika kiitää. Huomenna luku alkaa jo kaksinumeroinen. Tämä loppuaika valuu nopeasti kohti joulua.
100
Ihanaa sunnuntaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
17.9.2024, 19:03 #6812Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittaja98
Kyllä on ihanaa laskurin mennessä kahdella numerolla. Äkkiä se ensimmäinen numero alenee. Aamut vähenee ja joulu on tuossa ihan käsin kosketeltavissa.
On ollut erityisen kiva huomata, miten kaupatkin jo valmistautuvat jouluun. Vähin erin täyttävät hyllyjään. Uutuuksia odotellen. Mitä kaikkea uutta onkaan luvassa 😊.
Oletko koskaan miettinyt miten joulusta saa voimaa? Vai saako siitä? Ehkä keväällä, juuri joulun taakse jättäneenä ei ehkä näe sitä voimavarana. Vuodenajan merkitys on siis suuri tässäkin. Toisaalta jos oikein oikein kovasti rakastaa joulua on tilanne vallan toinen. Vaikeina hetkinä, haastava elämäntilanne etc. Joulun tuottaessa suurta mielihyvää saa siitä iloa edes ajatuksiin. Jos se auttaa hankaliin elämänvaiheisiin on se etu sille kärsijälle. Positiivinen juttu on mielelle hyväksi.
Ihanaa tiistaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
21.9.2024, 01:30 #6815Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaRauhallista viikonloppua
Niin olin itse ajatellut. Sitten tuli mieleen kaikkea pientä, mitä kotona voisi ja pitäisi tehdä. Äkkiäkös sitä muutaman tunnin laittaa likoon. Saa hommat hoidettua pois alta. On lopulta kuitenkin parempi mieli. Tässä on ollut viiveitä, kun ollut usea sairastaminen, ja päälle tapaturma. Siitä vielä vähän kärsin.
Tänään käytiin pihaa vähän tutkailemassa. Ehkä vähän sillä silmällä. Juuri sillä millä viritellään niitä valoja 😊
Muutoin aion ottaa viikonlopun rennosti. Hoidan nuo pikkujutut pois alta, hyvä ruoka siihen äkkiä tehtyä. Muuta ei sitten. Löhöilyä ja televisiota. Sitä voisi katsella jonkun jouluelokuvan. Laittaa vähän jotain hyvää naposteltavaa. Sopiva juoma ja hyvä seura.
Ihanaa viikonloppua just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
22.9.2024, 16:24 #6818Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittaja93 yötä jouluaattoon
Eletään syyskuun loppupuolta. Siis vastahan me taputeltiin hyvästit elokuulle. Kohta aukeaa lokakuu. Aika menee yllättävän nopeasti. Kaiken ollessa tuttua, niin silti tulee jälleen se kiire tulee ajatus. Turhaan, mutta silti se ajatus tulee ja menee. Osa lienee vuoden takaista, kun oli suma kaikenlaista tapahtumaa. Silloin tuntui että joulu jäi vähän sen kaiken jalkoihin. Tänä vuonna on toisin.
Tässä on tullut maisteltua vähän yhtä ja toista. Enemmän siellä herkkujen puolella. Tässä otettiin pieni herkkulakko. Ei nameja, keksejä, pullaa, jäätelöä, kakkuja ja muita leivonnaisia. Ilman pärjää jonkun aikaa oikein hyvin. Tässä pian alkaa kuitenkin taas se joulukausi. Siinä ehtii taas muutamia viikkoja puhuttaa herkkuja ihan kiitettävän määrän.
Samalla voisi tarkastella vähän muitakin asioita omassa elämässään. Tarviiko tehdä rajoja. Asettaa itselleen niitä rajoja. Tämä kaikki tukemaan sitä omaa hyvinvointia. Selkeämmät rajat työ- ja vapaa-aikaan.
Kohti joulua mennään. Iloa tuottava asia. Hyvän mielen antaja.
Ihanaa sunnuntaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
24.9.2024, 19:33 #6820Lumikettu
OsallistujaVuosien jälkeen löysin itseni jälleen tälle foorumille, ihanaa! ❤️
Ilmojen viiletessä, olen alkanut jo suunnittelemaan joulun menua ja pistinpä jo ennakkotilaukseen parit joulun lehdet!
26.9.2024, 23:24 #6822Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaViikonloppu häämöttää
Tänään saanut nauttia ihanista keskusteluista usean eri ihmisen kanssa. Päivä mennyt palaverista toiseen. Kiireestä huolimatta pääsin myös jutustelemaan joulusta. Olipa antoisaa jutella ei läheisten kanssa joulujutuista. Harvemmin tulee työrintamalla puhuttua ensin jouluhöpinöitä, ja vasta sen jälkeen itse työasiaan. Oikein virkistävä päivä.
Viikonloppuna viimeiset uinnit ja loput pihasta talviteloille. Tuli mieleen, että voisi olla kiva virittää jotkut valot altaan seinustalle. Toisi kivaa hämyistä valoa. Voisi olla oikein mukavan näköinen. Täytyy pohtia asiaa ihan ajatuksella myöhemmin. Tärkeämpää hoitaa nämä muut ensin.
Ihanaa loppuviikkoa just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
1.10.2024, 22:07 #6827Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaJoululehtien sesonki alkanut
Ja hyvä niin. Tästä alkaa tutkimukset et lehtiin. Tipottain niitä nyt tulee seuraavan 2 kuukauden aikana. Paikoin on varsinainen suma kun tulee usea lehti yhteen syksyyn.
Kaikkia lehtiä tuskin hankin. Odotan kuitenkin tunnelmaa, uusia ideoita ja ripaus sitä perinteistä tunnelmaa. Unohtamatta hyviä joulutarinoita ja ruokavinkkejä
Lehtilistaus on tässä ryhmässä jo aloitettu. Luonnollisesti siinä ei ole kaikkia mitä myynnissä/ tilattavissa, mutta olen kerännyt koosteen niistä parhaimmista. Lehdille on oma kiinnitetty osio.
Ihanaa tiistaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
4.10.2024, 13:24 #6832Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaHyvää viikonloppua 😊
81 yötä jouluaattoon näyttää laskurini. Sieltä se hiipii vähitellen. Tänään saikin herätä kirpakkaan aamuun. Maa kuurassa, autonlasit jäässä, mutta silti niin ihana katsella. On aika virittää autot lämmittimeen. On niin paljon mukavampaa kivuta lämpöiseen autoon ja jossa on lasit sulana.
Hirmuisesti tekee mieli jouluruokia. Ihan siinä määrin, että voisi tehdä pienen erän jotakin. En vaan osaa tehdä vähän eli se pieni erä olisi vähintään viikonlopun mittainen ruokailu.
Jää siis nähtäväksi mitä ostoskoriin tarttuu viikonlopun ruokatarpeiksi. Jotain jouluista voisi kotona virittää.
Ihanaa viikonloppua just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
6.10.2024, 23:49 #6837Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaKohti uutta viikkoa
Näin sunnuntaisin usein miettii tulevaa viikkoa. Mitä kaikkea viikolle on tulossa, ja mitä jouluista on tarjolla itselle. Se voi olla koristeiden laittoa, leipomista, lahjojen ostoa yms. Kaikkea sitä mitä omaan joulusuunnitteluun kuuluu. Tarkoituksena olisi pitää muut puuhat tärkeimpänä ennen jouluista. Olisi hyvä saada pari vaiheessa olevaa asiaa loppuun.
On ollut kiva katsella miten lähipiiriin ihmiset on havahtuneet siihen, että se joulu tosiaan tekee tuloa. Toki joukossa myös heitä, joita joulu ei kiinnosta lainkaan. Löytyy niitä Halloween rakastajia. Kiva katsella mitä kehittävät, vaikka se juhla ei itseen oikein tee vaikutusta. En poissulje ettei joku lyhty tai luuranko voisi olla pihalla pienenä koristeena hetken.
Meillä on lähipiirissä ollut sika hyvä ymmärrys siitä, mistä pyhistä kukin tykkää. Sallitaan se ja ei himmata toisten hehkutusta.
Muutama joululehti ilmestyy taas tulevalla viikolla. Taidan hankkia jonkun niistä. Yleensä pieni ja nopea selaus ennen ostopäätöstä. Joskus pelkkä kansi tekee vaikutuksen, ja ostopäätös on perustettu siihen.
Ihanaa alkuviikkoa just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
8.10.2024, 18:28 #6844Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaTiistain juttutupa 🙂
Nyt alkaa näkyä mainoslehtissä ja verkkokaupoissa runsaammin kausivaloja ja joulukoristeitakin jonkun verran. Halloween vie osalla suurimman huomion. Itse asioitiin isossa hypermarketissa ja siellä joulusuklaata oli esillä lavakaupalla. Myös joulukalentereita oli runsain määrin tarjolla. Kyllä sitä ihailtiin silmät suurina.
Niitä värillisiä valoketjuja näkyy edelleen olevan ja tulevan tarjolle. Yllättäin myös siitä nämä kopiot.
Pentik on avannut joulunsa. Tämä näkyi runsain mitoin verkkokaupassa. Asiasta tuli tänään sähköpostiakin.
Ikea avaa joulumyynnin verkossa ja “virallisesti” 11.10 2024
Ihanaa tiistaita just sulle 🙂
-
Tätä vastausta muokkasi 6 kuukautta, 1 viikko sitten
Punatonttu.
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
10.10.2024, 12:52 #6847Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaRoyal Design sivusto on avannut joulupuotinsa. Runsas kattaus valoja, koristeita, astioita ja muuta jouluista.
Joukossa paljon uutta. Lisänä V&B tutut jouluastiat. Astioissa näkyi olevan myös uutta ja hillittyä värimaailmaa.
Sieltä löytyy varmasti jotain joululahjaa tai itselle jotain mieleistä.
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
16.10.2024, 01:08 #6858Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaTemu/Shein
Minulle on merkitystä mistä ostan. Olen itsekin tehnyt ostoja ulkomailta. Temukin tuli kokeiltua ja oli samalla se ensimmäinen ja viimeinen kerta. Tiedänpä mistä puhutaan.
Kiinasta ne kaikki kuitenkin tulee
Tässä sotketaan Temu ja jokin kotimaassamme myyvistä liikkeistä verkkokauppoineen. Maahantuonti, valvonta, tarkastukset ja vastuu ovat merkittävässä roolissa. Se painaa täällä ostetuissa. Tuote saattaa siellä Temu/Shein kaupassa näyttää samalta, mutta sisältö aivan toista. Näistä on ollut niin paljon puhetta isoissa lehdissäkin, ettei ole juuri voinut välttyä tästä tiedosta.
Luonnollisesti se ” sama” tuote on täällä kalliimpi. Sana lainauksessa, koska ei ole sama. Työvoimakulut, verot yms. Ostojen siirtyessä yhä enemmän ulkomaille, näkyy se meidän kaikkien taloudessa. Liikkeitä lopettaa, työttömyys kasvaa jne.
Harkitse tarkkaan sitä ostoa. Onko oikeasti Temu/Shein sen sen arvoinen?
Omat ulkomaan ostot
Suosin ostopaikkoja mistä tiedän taustoja. Ensisijaisesti kotimaassa ostot, mutta jos ei löydy hakemaani, niin silloin turvaudun muille maille. Tässäkään en tee ostoa jos en tiedä ja tutki taustoja. On tilanteita jossa osto on jäänyt tekemättä. Todetakseni etten tarvitse sitä.
Tarkoitus ei ollut saarnata, vain herättää tämä aihe esille täällä. Meillä on täällä hyvä valvonta. Aina paikoin tulee takaisinvetoja tuotteille. On sitten ruoka, lelu tai joku muu. Hyvityskin tulee.
Mitenhän tuolla muualla? Aivan.
Tässä hyvä herättävä aihe. Juuri näin joulun ja lahjasesongin alla. Jos et ole antaja, niin voit olla saajan roolissa. Pohdittavaa jokaiselle.
Ihanaa keskiviikkoa just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
-
Tätä vastausta muokkasi 6 kuukautta, 1 viikko sitten
-
JulkaisijaArtikkelit
- Aiheeseen ‘Jouluista keskustelua 2024’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.