Jouluista keskustelua 2025
› Foorumit › Joulujutut › Jouluista keskustelua 2025
- Tämä aihe sisältää 42 vastaukset, 2 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 6 päivää, 3 tuntia sitten
Punatonttu toimesta.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
31.1.2025, 01:42 #7159
Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaPerjantain pallerot
Täällä valvoessa on hyvää aikaa kirjoittaa jälleen tänne. Kello armollisesti 1.30 eli perjantain puolella mennään. Kivut pitää hereillä. Nämä on kyllä sitten hyviä hetkiä miettiä kaikkea muuta. Joulu nyt tietenkin ensimmäisenä mielessä 😊
Ensi joulun verhohaaveilut
Olen täällä tuijotellut tulevaa remonttihuonetta. Samalla pohtinut miltä ensi joulun verhot siinä näyttävät. Värimaailma muuttuu täysin ja verhotangon paikka muuttuu jonkun verran. Toisaalta en edes tiedä mitkä verhot siihen tulee. Ihanaa näitä on miettiä ja luoda niitä mielikuvia. Sitä paitsi saa ajatukset pois ikävistä asioista.
Mitä viikonloppuna
Ajatuksena on etten tee mitään. Toki luulen tai tiedän ettei tuo pidä paikkansa 😊 Vieraita saattaa olla tulossa ja vähän taas polttelisi leipoa jotain. On tainnut tuo vatkain kasvaa käteen kiinni. Jospa tutusti rennosti ja omalla painollaan.
Ihanaa viikonloppua just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
3.2.2025, 03:51 #7183Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaMaanantai
Aamun tunneilla tässä mennään. Kello on vasta 3.30 🤔. En saa unta. Miljoona asiaa pyörii mielessä. Tiedän, että pitäisi nukkua. Uni ei vaan tule, joten aivan yrittää. Aina voi surffaa pitkin nettiä, ja lopulta polut tuo tänne. Mahdollista toki valvomiseen nyt lienee lähes koko viikonlopun nukkuminen. Olen ihan surutta ollut tekemättä mitään. Uskon et tekee hyvää. Kärvistellään maanantai jotenkin läpi. Väsymys taitaa iskeä silloin, kun on herätys.
Tällä viikolla suunnitelmissa leipoa muutama kakkupohja. Samalla miettiä millaiset täytteet tekisin. Myöhemmin on myös tulossa juhlat ja sinne suunniteltava tarjottavat. Samalla se kauppalistan teko. Kesälle osuu parit juhlat ainakin. Toisiin on jo pyydetty tekemään ja samalla mietin muuta tarjottavaa oheen. Korvaajat erityisruokavalion vieraille. Mukavaa puuhaa ja tykkään ideoida. Jos oikein hyvin käy niin syntyy idea myös ensi joulun tarjottaviin 🤶
Mutta näillä kohti uutta viikkoa. Katsotaan mitä kaikkea kivaa syntyykään. Reippain mielin vaikkei nukuta 😁
Ihanaa maanantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
8.2.2025, 03:29 #7184Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaViikonlopun terveiset
Niin se taas taittui taas lauantain puolelle. Joulua on siivottu pois. Ihan on vähän jäljellä. Kyllä tuntuu paljaalta. Muutos on niin huomattava. Viikko tai pari menee taas totutellessa uuteen nykyiseen kotilookkiin.
Ulkona ei lankaan tunnu siltä, että olisi helmikuu. Meidän piha vihertää. Jospa sitä hakisi ruohonleikkurin 😁
Jeps jos sitä menisi vähitellen nukkumaan. Uskomatonta, mutta kello on jälleen 3.30 eli lauantain aamuyötä mennään. Tästä on tullut tapa. Sitten melkein reippaana aamulla ajoissa ylös tai sitten ei😊.
Ihanaa viikonloppua just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
10.2.2025, 01:14 #7185Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaMaaanantain maistelut
Kohti uutta viikkoa ja kiireistäkin sellaista. Oletteko huomanneet miten tämä sää on tehnyt tepposet? Huomannut viimeisten päivien aikana useamman kerran puheet keväästä. Kyllähän tuo sää nyt vaikuttaa keväiseltä, mutta eletään kuitenkin helmikuuta. Sunnuntaina tuli vastaan muun muassa muutama keikkkalenteri. Ne alkoi saatesanoilla tässä kevään ensimmäiset keikat. Keikkoja oli, mutta ne ekat oli helmikuussa. Toisaalta tuo ei haittaa, mutta pohdin vain et eikö jengi enää tiedä vuodenaikoja, eivätkö halua tietää, vai mistä ihmeestä on kyse? Sää taas sotkee ajatukset missä mennään😁.
Tämä talvi taisi olla lyhyt ja vähäluminen, mutta sopii mulle. Ei tarvitse pukea niin tuhottoman topatusti, auto ei muistuta pakastinta 😁, ja miellyttävä olla ulkona. Sen vähän mitä on.
Lähdetään kiltisti kohti uutta viikkoa. Minä nautin tänään herkuista. Tarjolla täytekakkua ja voileipäkakkua.
Ihanaa maanantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
13.2.2025, 00:14 #7186Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaTorstain toivot
Olkoonkin, että muutamaa minuuttia vaille keskiyö. Torstai se on, kunhan tämä kertonut saadaan loppuun. Kaksi päivää on menty lennokkaasti. Alkaa olee päivät ja yöt sekaisin. Samalla pohditaan talvea, kesää ja ensi joulua. Olen ottanut miettiäkseni asioita, joista saan hyvän mielen. Maanantaina tuli vastaan iso pettymys, jota olen tässä sulatellut. Niitä, kun tulee asia vastaan ku lyödään kasvoille märkä rätti. Tässä ollaankin menty aikamoisessa myrskyssä. Samalla tavannut itselle tärkeitä ihmisiä. Hymyillyt ja piilotellut käymääni surua. Onnekseni on kuitenkin ystävä jolle sain purettua pahimmat.
Olen muutaman kerran ennenkin ollut tilanteissa, joissa joutuu teeskentelemään et kaikki on hyvin ja tässä mennään. On nimittäin tilanteita, joissa en tuo esille käymääni tilannetta. Ei ole tarpeen, ja eivät tosiaan kuulu toiselle taholle. En myöskään työmaailmassa tuo esille toisen yrityksen kanssa käymiäni asioita. Vastaan suoraan etten voi kommentoida tai sitten jotain niin ympäripyöreää, että kysyjä ymmärtää ettei kannata jatkaa.
Olen tässä edelleen totutellut uuteen näkymään. Joulu poissa ja muuta tilalla. Virkistävä, kesäinen ja raikas. Samalla silti jouluikävä vähän kaihertaa.
Kyllä se joulu on ihan kohta. Ei kauaa aikaa, niin ollaan heinäkuussa ja taas laitellaan uutta perunaa pakkaseen.
Katsellaan mihin loppuviikko meidät vie. Juhlat on ainakin tiedossa. Kutsu tuli ja sinne menossa.
Ihanaa torstaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
17.2.2025, 15:42 #7198Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaSehän on kohta taas joulu
Helmikuun puoliväli ylitetty. Tuumailin, että on se kohta taas joulu. 10 kuukautta jäljellä siihen viime hetkien touhuihin eli viimeinen viikko ennen jouluaattoa.
Tekisi mieli jouluruokaa. Onneksi on aina kalaa saatavilla. Meillä on varsin usein kalaa ruokana. Mielihaluja voi aina olla, mutta nautin jouluruoasta jouluna. Menisi kyllä muulloinkin, mutta haluan säilyttää sen jouluherkkuna. Kyllähän se on outoa syödä ruokaa ajan ulkopuolella. Tuntuu et maistuukin ihan toisenlaiselta.
Ihanaa maanantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
19.2.2025, 19:46 #7202Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaKeskiviikon kepeät
Tänään havainto, että muutamalla naapurilla on vielä kausivalot. Yhdellä menee puukujaa pitkin valaistus. Osin todella kaunis illan hämyssä. Häiritsevää on portin kohdalla olevat valot, jotka juuri ja juuri enää näkyvät. Ovat siis rikki tai muutoin parhaat päivät nähneet. Ovat siis todella huonossa kunnossa.
Jouluruokaa
Aina pitää tehdä joululaatikoita vähän yli. Tänään saa taas nauttia jemmaruokaa. Eihän se samalta maistu mitä jouluna. Puuttuu se kaikki muu mitä jouluna on tarjolla. Unohtamatta sitä joulun lumoa ja tunnelmaa. Nautitaan nyt tuosta mitä on. Tiedän kuitenkin, että maku on kohdallaan. Itse tehtyä 😊. Ai miten mun tuli nälkä. Vielä saa kuitenkin tovin odottaa.
Ihanaa keskiviikkoa just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
24.2.2025, 16:53 #7203Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittaja10 kuukautta jouluaattoon
Tämän kuulostaa oikein kivalta. Vastahan se oli, mutta kohta se taas on. Minä tykkään tästä. Aurinko alkaa kohta pilkottaa entistä enemmän, ja sen myötä ajatukset enemmän muissa asioissa. Kyllä se joulu lähes päivittäin käy mielessä. Joku pieni ajatus jostain.
Kyllä tässä päivät täyttyy vähitellen ulkoasioihin. Odotan säiden lämpiämistä. Inhoan näitä miutakan asteen plussaa/miinusta vuoroin. Kosteus tuntuu niin kolealta. Tänään lähden töihin kevyemmällä ja lyhyemmällä takilla. Ensimmäisenä tuntui, että jalat jäätyy. Olivat jo tottuneet olla lämmössä pitkän takin alla.
Taakse jäi kuormittava tekijä
Viikonloppu menikin mukavissa merkeissä. Oli vieraita, tehtiin hyvää ruokaa, ja sai oikeasti rentoutua. Viime viikolla palaverissa pääsi irtautumaan yhteistyöstä, joka vaati paljon. Henkinen kuormitus oli suuri. Asiaan liittyy toki paljon muuta. Mutta miten hyvältä tuntui aloittaa viikonloppu, kun tiesi että taakse jäi murheenkryyni. Pakko myöntää, että jonkinlainen vahingonilo kävi mielessä. Siitä sait, do it on your own> kuvaa ajatuksiani. Mä olen helpottunut.
Mutta tästä onkin hyvä päästää valloilleen uutta. Mennä kohti uusia juttuja. Fiilis on hyvä, ei vaan loistava.
Ihanaa maanantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
27.2.2025, 23:43 #7205Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaTorstain viimeiset hetket
Niin se tämäkin viikko on huristellut loppupuolelle. Viikonloppu häämöttää ihan tuossa yhden yön päässä. Mitähän kivaa sitä viikonloppuna? Jospa tulee vieraita ja nautitaan seurasta. Tehdään hyvää ruokaa. Pelaamista ja saunomista oheen.
Hyvä ruoka?
Entä silloin, kun on iso väkimäärä ja jokaisella ne omat mieltymykset. Ikäjakauma vaikuttaa. Silti meillä on tehty kaikille ruokaa kaikkien makuun. Olen tehnyt jopa muutaman version jostain, jotta kaikki saa. Välillä teen erikseen jonkun osion jos joku mistä ei tykkää. Välillä vähän säätämistä, kun pitää miettiä ja muistaa kaikki allergiat ja erityisruokavaliot. Suunnittelu ja lista on avainasemassa.
Grillausta
Kieltämättä lumeton piha ja hyvällä plussalla oleva sää houkuttaa grillaamaan. Ei silti, niin meillä grilli pöhissyt myös talven pakkasilla. Joku pihvi tirisemään ja jotain herkkua kaveriksi 😊
Ihanaa torstaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
5.3.2025, 11:19 #7209Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaKeskiviikon kevyet
Aika menee niin nopeasti ettei meinaa perässä pysyä. Tässä jo just kohta laskeudutaan kohti uutta viikonloppua 😊 Täällä on aika mennyt vähän muissa puuhissa. Remontti jatkuu ja etenee. Uusia kalusteita koottu. Sitten se perinteinen tapahtui. Ihan vain pari kaappia piti uusia. Kuinkas sitten kävikään 😊 Meni kaikki uusiksi. Tekevälle sattuu.
On pari isoa joululaatikkoa, jotka odottaa vuoroaan. Ne pitäisi käydä läpi ja sitten päättää mihin siirtyvät. Osa on niin kysymysmerkin alla. Mut ne on tuolla sivussa, joten eivät haittaa sillä tavalla. Mitä nyt omassa mielessäni välillä 😊 Kaikki jouluun liittyvä on niin ikuisuusprojekteja itselle. Mut ihana sellainen, koska kaikki joulu on niin ❤️
Tästä on hyvä laskeutua kohti työpäivää. Siitä onkin tulossa ihana ja erilainen. Saan tavata ihania tyyppejä. Saattaa olla, että keskusteluun päätyy myös aihe joulu.
Ihanaa keskiviikkoa just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
7.3.2025, 22:15 #7212Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaKohti viikonloppua
Täällä hieman valmisteltu, kun tulee vieraita. Ruokien ja leipomusten ennakointia. Jää aikaa seurusteluun ja muuhun. Toki huomennakin pitää vähän vielä laitella. Muutoin rentoa ja leppoisaa olemista.
Kevättä ja valoa
Ja sitä kohta kohti ikkunoiden pesua. Kyllä on ulkoota niin karun likaiset. Syksyllä pestyt, mutta yhtään ei näytä siltä. Niin pahasti pääsi yhdessä myräkässä verran ja rapaa heittää. Tämä näkyy siis talon yhdellä siivulla. Kyllä ne piakkoin pestään. Ensiapuna ihan ensimmäisenä pesu ulkoa.
Joulukukkia
Olen jo monet kerrat katsonut erilaisia kukkakimppuja sun muita. Miettinyt tulevan joulun kukkaloistoa. Siinä ohessa miettinyt mihin mahdollinen sijoituspaikka, montako tarvitaan, ja tietenkin mitä väriä. Itselle tärkeitä asioita. Olen joutunut monesta asiasta luopumaan, joten sallin itseni ostaa paljon kukkia jouluksi. Se raha mikä meni ennen muuhun itselle tärkeään on nyt hyvässä sijoituksessa omissa jouluista. Lopputuloksena ja loppusummissa ollaan kuitenkin kaukana siitä, mitä ne muut on vuositasolla kustantaneet. Onhan nyt kuitenkin jokaisella meistä ne itselle tärkeät asiat, jotka haluaa erityisesti tuoda jouluna esille. Näihin tunnelmiin.
Ihanaa perjantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
11.3.2025, 16:09 #7213Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaTiistaiset terveiset
Minuun on iskenyt joku ihan mahdoton kevät joku moodi. En tiedä mistä tämä kumpuaa. Melkein jo puutarhalehti kourassa ja tutkien mitä voisi laittaa ja istuttaa. Sitten iskee todellisuus. Mä olen auttamattoman huono mitä tulee piha-asioihin. En jaksa hoitaa. En kyykkiä kitkemässä- oikeesti tuntuu hirveältä työmaalta. Mulle se on helppohoitoisuus se taikasana kaikkeen pihaan liittyen. Joku muutama helpohko ruukkuun tungettava kukka/tuija on mun makuun. Mut tästä ajasta tykkään siksi, kun valoisuus lisääntyy. Sitä tuntee puhkeavansa kukkaan.
Jouluperunat
Tuossa jo katselin muutamaa istutuslaatikkoa ja pohdin josko sitä perunaa sinne kasvamaan. Niistä sitten joulun uudet perunat pakastimeen. Jätetään asia hetkeksi hautumaan. Tässäkin se viitsiikö laittaa? Kuvastaa jälleen intoani puutarhan puolella.
Mutta makumatka vie jälleen jouluaterialle. Ne juuri keitetyt uudet perunat, graavikaloja, mätiä, rapuja ja muita kalaherkkuja. Mikä ihana ilotulitus on suussa. Loistava makupaletti ja jälleen tekee mieli jouluruokaa.
Ei muuten maistu lainkaan samalta kesällä ne samanmoiset uudet perunat ja kalakattaus. On aivan erilaista. Ei huonoa toki, mutta ei vaan saa millään sitä jouluntuntua. Ymmärrettävää toki, kun niin paljon muuta puuttuu ympäriltä.
Ihanaa tiistaita just sulle 🙂
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
15.3.2025, 13:09 #7214Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaViikonlopun höpötykset
Katselin tuossa, että jouluaattoon on muutama päivä päälle 283. Eletään maaliskuun puoltaväliä. Edelleen jotain valkoista tuossa maassa on 😊. Tänään on pieni puhuri käynyt.
Viikonlopulle on vähäisiä suunnitelmia. Hieman leipomista ja vähän remonttia Kalusteita pitää koota.
Leipomisen osalta on ajatuksissa kokeilla jotain uutta. Lisänä on aikomus päivittää vanha ohje, ja rakentaa siitä jouluinen. Jouluun sopiva herkku. Sillä ei ole kiire, mutta mullahan on tietenkin kiire päästä kokeilemaan.
Kiire
Se kiire on vaan niin itse aiheutettua. Pitää olla touhua ja tekemistä. Paikoin tulee haalittua liikaa puuhaa. Sikäli kummaa että jouluun osaan jaksottaa ja rytmittää tekemiset. Nyt on kotona sen miljoona puuhaa. Nyt on vaan pakko tehdä joku suunnitelma ja aikataulu itselle. Kaiken ohella on pakko ottaa itselle löhöhetkiä. Löhötessä harmittaa, kun joku asia on kesken. Soimaa itseään ja pitää jopa laiskana. Tässä se suurin on keskeneräisyys mikä harmittaa. Pitää vaan osata antaa itselleen vähän armoa. Kiire ja stressi ei ole hyväksi.
Ihanaa lauantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
18.3.2025, 17:55 #7215Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaIhanaa tiistaita
Niin se on taas aurinko paistellut ja jälleen lumia hävittänyt. Mikä lie yllätys pikkuinen lumipyrytys iski tuossa. Nopeasti tuli ja yhtä nopeasti suli. Olen täällä joulukaappiani siirrellyt ja se ikään vähän hakee uutta paikkaa. On vielä vähän hakusessa mikä on se lopullinen uusi paikka. Voi olla, että palaakin takaisin siihen mistä lähtikin kierrokselle 🙂
Tässä alkaa olla paikoin se tilanne, että joulu on taas vähän sivussa. Muut asiat on saanut ajatukset. Tokihan se on taas tämä vuodenaikakin mikä aiheuttaa. Silti ei se kokonaan olla poissa mielestä. Tasaisesti tulee ikään esille ja sitä jää pohtimaan jotain jouluista. Joku tekeminen, ruoka, sisustus, koriste yms. Usein kuitenkin huomaan miten se ajatus alkaa “jouluna voisin, jouluksi pitää” jne. Tämä on virkistävää ja ihanaa jouluhupsuttelua. Kyllä se joulu sieltä taas tulee.
Uusi työkone
Sain tai no pitihän se ihan ostaa 🙂 uusi läppäri. Kyllä on taas ihan toisenlainen ote. Muutamat ensimmäiset päivät piti taas totutella. Mikäänhän ei periaatteessa muuttunut, mutta silti muuttui. Uudessa on parempi näppäimistö. Kyllä tällä koneella saadaan joulua kirjoitettua 🙂 Luonnollisesti myös paljon muutakin.
Ihanaa tiistaita just sulle 🙂
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
21.3.2025, 16:32 #7217Punatonttu
AvainmestariAiheen aloittajaAurinkoista perjantaita
Onpa ihana sää. Toki kunhan ei niitä ikkunoita katsella 😁. 277 päivää jouluaattoon. Aika menee niin huomaamatta. Nytkin tässä jo taas mennään maaliskuun loppupuolella. Ihan kohta on taas se aprillipäivä. Ihan kohta ollaan marraskuussa ja pikkujoulukausi kuumimmillaan.
Emmerdale maraton
Tässä on niin ollut vähän sitä ja tätä ettei ole ehtinyt katsoa Cainin ja muiden puuhia. Ollaan yleensäkin katsottu Katsomon puolelta parin jakson pätkissä. Omaan tahtiin ja miten itselle sopii eli ei ole tarvinnut töllön ääressä olla jämptisti kello jotain. Siten että ollaan muutama jakso aina perässä.
Mut nyt ollaan tosiaan niin jälkijunassa. 20 jaksoa katsomatta 🙄. Tulla kyllä nyt popparit kulhoon ja katseluerät käyntiin. 3 tai max 4 pystyy katsomaan kerralla. Sitten on pakko jotain muuta. Mut on pa nyt tekemistä kun ei ole mitään tekemistä 😁
Näihin tunnelmiin kohti viikonlopun aurinkoa, iloa ja valoa. Ehkä sitä voi pihallakin vähän jotain puuhastella. Toisaalta voi vain olla ja nauttia. Oman pihan rauhasta. Katsella maisemia.
Ihanaa viikonloppua just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
-
JulkaisijaArtikkelit
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.