Jouluista keskustelua 2026
› Foorumit › Joulujutut › Jouluista keskustelua 2026
- Tämä aihe sisältää 29 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 4 päivää, 2 tuntia sitten
Punatonttu toimesta.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
15.2.2026, 18:41 #7699
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaSunnuntain pläjäys
Loppuviikko menikin kiirettä pitäen siellä ja täällä. Ystäviä tavattu juhlien ja ystävänpäivän merkeissä. Herkkuja syöty niin paljon ja monenlaista. Ei hetkeen tee mieli kakkuja.
Samalla, vaikka onkin tällä erää kiintiö täynnä makeaa, niin mietitään jo seuraavia juhlia. Kuukauden verran aikaa, joten ei ihan heti. Jää aikaa miettiä tarjottavia. Tosin tällä erää ei tarvitse suunnitella useaa kakkua saati muita leivottavia, ja suolaisia tarjottavia.
Jotain uutta kotiin
Kaipaan kotiini jotain uutta sisustuselementtiä. Enkä tarkalleen edes tiedä mitä se olisi. Tyyny, matto, maljakko, taulu, verhot jne. Toisaalta joku valaisin voisi olla kiva. Meillä on aika uusi olohuoneen pöytä, mutta en ole oikein sinut sen kanssa. Ihan kiva ja nätti, mutta 🤔. Ajaa asiansa tällä hetkellä. Olen katsonut uutta, mutta mitään sopivaa vaihtoehtoa ei ole tullut vastaan. En myöskään halua tilalle toista “ihan kiva ” vaihtoehtoa. Tässä kohtaa mennään jo tämä se on.
Kohti uutta viikkoa
Työviikko alkamassa ja kahvitilaisuus. Ensi viikko meneekin totutellessa vähän uuteen systeemin jälleen. Tuntuu vähän samalta kuin kellojen siirtoaikaan. Menee tovi totutellessa uuteen rytmiin.
Aurinkoista viikkoa kaikille. Osa onkin viettämässä talvilomaviikkoa. Nythän alkaa koulujen ns hiihtolomat. Osa kotona, osa Lapissa laskettelemassa, kuka mökillä ja jokunen kaverillaan tai isovanhemmilaan. Joukossa myös niitä, jotka paenneet etelän lämpöön. Ihanaa lomaa toivotan ihan jokaiselle.
Ihanaa sunnuntaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
19.2.2026, 17:04 #7700
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaTorstain terveiset
Taas ollaan tässä vaihetta viikkoa. Olen ollut todella väsynyt koko viikon. Puhti aivan täysin pois. Maanantaina aikaseen aamulla herätyksen tullessa olin aivan Mitä nyt jo 🙂 Ei se vielä voi olla niin paljoa! Kyllä se vaan valitettavasti oli. Kahvia koneeseen ja sai jotenkin silmät auki.
Mitähän sitä viikonloppuna söisi? Se on lähes aina torstainen tapa miettiä viikonlopun syömisiä. Inhottavinta on perjantaina huomata, että ideoita ei ole ja vähän takki auki kauppaan. Silloin tulee ostettua vähän sitä ja tätä- Toki muulloinkin sattuu :). Tykkään ja on helpompi kaupassakin asioida jos on joku suunnitelma. Edes joku pohja.
Joulu
Tuntuu jotenkin kaukaiselta. Vastahan se oli ja sitä kohti taas mennään. Ollaanhan sitä silmät ja suunnitelmat auki vähän jatkuvasti. Riisuttu koti lienee se yksi syy. Täällä on näkyvissä joulu periaatteessa koko ajan pienessä kaapissa. Se on niin jotenkin minimaalinen ja siihen on tottunut. Tottunut niin hyvin ettei sitä enää huomaa. Tässä vaiheessa vuotta on tuo joulu valtaosin siellä uinuvassa tilassa. Ei ole niin aktiivisesti mielessä. Nähdessäni jonkun kivan asian, minkä saisin sopimaan omaan jouluuni, niin silloin se joulu nostaa päätään. Voisin oikeasti kuvailla tätä jouluhorrokseksi. Piilossa, mutta tarpeen vaatiessa iskee esiin todella nopeasti.
Kohti viikonloppua
Pakkasten lauhtuessa onkin taas kiva nauttia. En ole ulkona viihtyvä pakkasilla. Silti sitä joutuu aina jonkun verran. Kovat pakkaset on itselle haaste. Tuo vähän terveyshaittaa. Kaipa se kauppalistakin saa jotain täytettä. Nauttikaa lomistanne, sillä nyt on koululaisten talvilomaviikot ja sen myötä moni huoltajakin lomailee.
Ihanaa torstaita just sulle 🙂
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
24.2.2026, 10:46 #7701
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaTiistaiset torinat
Viikonloppu oli ja meni. Ei ihan kuten ajattelin, mutta siitäkin selvitty. Eilen olin toimenpiteestä ja nyt siitä otetaan vähän rauhallisemmin tämä päivä. Kyllä tämä tästä.
10 kuukautta jouluaattoon
Näin on tämmöistä tänään. Kaksi takana ja kymmenen edessä. Itse tykkään näistä erilaisista välietapeista. Ne rytmittää kivasti odotusta.
Jylhät lumiset maisemat
Viime päivät ollaan saatu nauttia varsin kauniista säästä. Lunta on sopivasti, vaikka sitäkin tuli viikonloppuna lisää. Maltillisesti onneksi, eikä tarvinnut hirmuisesti uhrata aikaa kodin lumitöille. Olkootkin etten minä niitä juuri tee. On saatu myös nauttia upeasta auringonpaisteesta. Saa taas ottaa käyttöön aurinkolasit. Kyllä tämä nyt on laskua kevättä kohti. Tulee kesä, tulee uudet perunat ja niitähän sitten taas pakastellaan jouluksi 😊 Aina pitää olla se jokin pieni ajatus jouluun.
Ihanaa tiistaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
27.2.2026, 18:07 #7708
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaKosteaa perjantaita
Enkä todellakaan tarkoittanut alkoholia 😁 Onneksi olikin varsin sohjoista. Aamulla avatessa verhot näytti piha aivan peililtä. Ensimmäinen ajatus oli, että tänään päästään luistelemaan. Mielessä kyllä kävi liukastelee ja katkotaanko luita päivä.
Katolta valuva lumisohjo pitää miehen virkeenä. Pitää aikamoista rytinää alas tullessaan. Kohta se on ohi. Meillä ei kaikkialla ole lumiesteitä, kun en ole niitä halunnut.
Maaliskuu
Sunnuntaina ollaankin maaliskuussa. Osittain odotan kevättä ja kesää. Hyviä puolia, mutta myös niitä toisenlaisia. Kesä ja uudet perunat. Tässä loskassa on sama mitä syksyn kosteissa. Vaikea pukeutua ja kosteus tuntuu niin paljon kylmemmältä. Ei auta vaikka oltaisiin plussan puolella.
Herkkuja
Viikonlopulle varattu vapaata, herkkuja ja rentoa oleilua. Joku uusi sarja katsonnan alle. On aina oma pieni puuha löytää hyvä sarja. Joskus tulee samantien se ajatus et tämä on kiva ja pakko katsoa. Toisinaan aloittaa jonkun ja aika pian eli noin 10 minuutissa käy ilmi ettei tää vaan ole mun makuun. Ei auta, vaikka kuinka tekee taustatyöt. Juoni, näyttelijät, paikka yms.
Ihanaa perjantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
3.3.2026, 16:29 #7710
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaMaaliskuinen tervehdys
Näin se vaan taas uusi kuukausi alkoi. Lumet sulaa ja kevät puskee päälle. Toisaalta ihana aika ja toisaalta ei. Inhoan tätä märkää, siis todella kosteaa ajanjaksoa. Aamusella vilu ja kylmä. Toivon mukaan ei tätä kestä kauaa ja saadaan nauttia paremmista keleistä. Tosin toivon kaikkien lumien sulavan nopeasti. Saisi kerättyä pihalta kaikki jouluvalaistukset pois. Osassa on kepit tiukasta maassa ja ovat siellä jossain lumen alla vielä. Eipä taida viikkoa saati kahta mennä niin saa pois.
Joulusiivous
On kyllä vaan taas karsittava tuota joulutavaraa. Alkaa tila loppua kesken. Se tila minkä olen itselleni luvannut ja sallinut. On myös olemassa sellaista mistä en ole valmis luopumaan. Jokunen sellainen kankaanpalanen josta en oikein ole valmis luopumaan, mutta en tiedä tarvitsenko nyt tai koskaan. Jokunen muutama muukin vastaava tavara löytyy samoin ajatuksin. Täytyy tässä saada muita asioita hoidettua pois alta
Samalla vaan ottaa tehtäväksi mitkä on oikeasti ne tärkeimmät. Se tunne, kun tilaa on muttei ole. Paitsi että onkin. Nuo tavarat pysyvät paikoillaan ja en pidä kiirettä ja uhraa sen enempiä aikoja niiden murehtimiselle. Kaikki aikanaan.
Ihanaa tiistaita just sulle 🙂
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
6.3.2026, 20:51 #7712
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaKohti viikonloppua
Keväinen ja kaunis päivä takana. Sen mitä ehti muilta puuhiltaan katsella. Viikonlopun suunnitelmat on yksinkertaisesti ei yhtään mitään. Toki saatan leipoa jotain. Jos on sellainen fiilis. Tarkoitus pyhittää levolle ja rentoutumiselle.
Saatan leipoa on yleensä se milloin jotain tulee tehtyä kuitenkin. Silloin kun ei ole pakko tehdä. Välillä on hetkiä, kun on pakko tehdä ja silloin on joku “paniikki” päällä. Näillä mietteillä onkin hyvä muistaa tämän vuoden tulevat isommat juhlat.
Ihanaa perjantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
11.3.2026, 16:05 #7715
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaAurinkoista keskiviikkoa
Siellä täällä satunainen läjä lunta. Eilen teki mieli kaivaa rauhoittavia. Näin nimittäin useamman postauksen, jossa kyy kuvattuna. Yksi vaikutti ottavan aurinkoa ja toinen luikerteli hangessa. Jälkimmäinen varmasti kohti parempia paikkoja.
Tuolla auringolla on myös se toinen inhottava puoli 😊 Katse osuu ikkunoihin. Pitäisi kai tehdä jotain eli tarttua kohtaa pesuliinaan ja lastaan. Toisaalta harkitsin ostavani uuden ikkunapesurin. Se Kärcherin uutuus olisi aika näppärä. Voisi luopua jakkaroista ja muista lisäjaloista. Lisäkäsistä puhumatta mitään 😄. Hintaa sillä on mukavasti, joten vuosittainen käyttö ellei pari olisi varsin suotavaa.
Ihanaa keskiviikkoa just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
15.3.2026, 16:10 #7732
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaAurinkoista sunnuntaita 🙂
Sään helliessä, ilmojen lämmetessä ja pessimisti ei pety odottaessa takatalvea:) Mitähän kivaa sitä keksisi pihalle? Jotain uutta kukka-amppelia tai jotain. Pientä piristystä ja jotain iloa tuottavaa. Luonnollisesti makuuni on kaikki vaivaton ja helppohoitoinen. En ole mikään viherpiipertäjä. Ei ole innostusta, kiinnostusta saati “jaksamista”. Ehkäpä nuo muovikukat olisi enemmän mun vahvinta osaamista 🙂 Helppohoitoinen ja en kastele liian vähän tai liikaa + kaikki muu mahdollinen hoitaminen. Aurinko toki haalistaa.
283 yötä jouluun
Näin se laskurini näyttää. Onpa sitä jo kovasti mietitty tuota seuraavaa joulua. Jälleen tuntuu olevan miljoona rautaa tulossa. Tykkään niin kovasti suunnitella koristelua kotiin, mitä jouluruokia, vai oltaisiinko joulu tällä kertaa jossain muualla? Mökkijoulu jossain, menisikö johonkin valmiiseen ja mitä kaikkia vaihtoehtoja nyt onkaan.
Toisaalta niin kiva ajatuksena se valmiiseen pöytään onkin, niin ei taida tällä erää olla se vaihtoehto. On niin paljon juttuja mitä mun joulu tarvitsee ollakseen mun näköinen ja mitä mä joululta tarvitsen. Sitä ei oikein kukaan muun voi täyttää. Se olisi liian iso puuttuva osio.
Toki haaveilen kyllä siitä lapin joulusta. Lunta metrikaupalla, ihmisvilinää, joulupukki, tunturit ja vaikka mitä muuta. Nämä on lähinnä niitä haaveita, unelmia, kauniita kuvia itselle ja ehkä joskus olen valmis tuolle.
Ihanaa sunnuntaita just sulle 🙂
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
19.3.2026, 15:16 #7736
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaTorstain toivotut 😊
Niin ne viikot menee vähän huomaamatta. Kohta se on taas viikonloppu. Sitä joutuu kohta pihaa vähän siistimään. Katkenneita oksia, jotain risukkoa ja ehkä vähän jotain muuta. Katsoa mitä kaikkea sitä tontiltaan löytää.
Kevät teki siivousvimman
Jotenkin mieletön tahtotila karsia tavaraa. Huolimatta siitä, että tilaa on ja avara koti. Toki nyt on kaksi huonetta vähän täynnä. Remontin johdosta tyhjätty yksi huone. Jonnekin ne tavarat piti saada. Vähän saattaa jokin tila käyttää varastolta, mutta ei tätä kauaa kestä. Juuri tämän tavaroiden siirtelyn myötä iski tämä siivousvimma eli karsiminen. Samalla sitä ideoi ja oikeasti toivoo keksivänsä jonkin paremman säilytysratkaisun. Se pieni lisä, se jokin puuttuu. Kaiken tarkoituksena on lisätä toimivuutta ja kaiken keskellä on kuitenkin helppous. Sujuvoittaa omaa arkea.
Alle puoli vuotta satkuun
Muutamalla päivällä meni yli, mutta joo sitten se taas kohta on 🔜💯. Tällä hetkellä joululaskurini näyttää lukemaa 279. Äkkiä se aika menee. Onhan tässä välissä kaikkea muuta. Unohtamatta sitä, että jouluun voi valmistautua jo nyt monin eri tavoin. Suunnittelu on törkeä osa. Lahjalistan tekoa, lahjojen ostoa jne.
Ihanaa torstaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
23.3.2026, 18:31 #7737
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaMaanantain tarinat 🙂
Pitkä viikonloppu takana. Suunnitelmia oli ja kaikki ei mennyt aivan kuten piti. Olin itse lopulta niin väsynyt ettei voinut muuta kuin nauraa. Kaikesta kuitenkin selvitty ehjin nahoin. Olisihan se elämä nyt tylsää jos koskaan ei sattuisi mitään, ainakaan mitään huvitusta aiheuttavaa. Viihde oli ilmainen, kun sen itse järjesti.
275
Tuollainen lukema joululaskurissa. Tuntuuko se paljolta? Kyllähän se tällä hetkellä, mutta kyllähän me tiedetään miten nopeaan se aika kuitenkin menee. Ne pienet välietapit. Miten itse kukin ne määrittää. Alle jotain lukuja. 250 olisi hyvä etappi seuraavalle. Sitten alle 200 jne. Pian huomataan miten kesä meni ja ollaan siellä satkussa. Ei sovi unohtaa, että tähän väliaikaan ja odotukseen mahtuu paljon mitä voi tehdä ja mistä nauttia. Olkoot se jouluun liittyvää tai jotain muuta. Mikä on itselle mielekästä ja toimii jonkinlaisena ajanlaskuna.
Ihanaa maanantaita just sulle 🙂
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
26.3.2026, 18:32 #7739
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaTorstain toivotut 😊
Koleassa säässä, lumeton ja vähän karu. Aurinko näyttäytyi aamupäivällä hetken aikaa. En ole mikään viherpiipertäjä, mutta jollain tavalla odotan niitä merkkejä. Leskenlehdet, alkaa vihertää, silmut jne. Lähes kaikkiin autoihin on jo vaihdatettu kesärenkaat alle. Jos nyt jotain räntää ja yöpakkasta tulee niin tulkoot. Pärjää kyllä näissä piireissä.
Joulu 2026
Sitä odotan kovasti. Ihania pikkuisia suunnitelmia tehty. Perusrunko on aina sama, mutta ne pienet jutut siinä ympärillä muuttuu. Tästä olen kirjoittanut monet kerrat aiemminkin. Ne pienet muuttuvat jutut on se suola. Niitä on aina kiva suunnitella ja ideoida. Viime jouluna sain yhdelle pikkupöydälle luotua kivan asetelman. Ei ollut koskaan aiemmin ollut. Itse pöytä ollut muussa käytössä ja jäänyt vähään sivuun. Huomaamaton siis osin. Pöydän ottaminen jouluksi käyttöön ja osana joulusomistusta oli todella ihana juttu. Siitä sai itselle ja muille niin paljon hyvää mieltä. Vähäinen asia, mutta toden totta tarjoten sitä joulun hyvää mieltä.
Näihin tunnelmiin onkin hyvä päättää tällä erää. Viikonloppu on jo ihan kohta. Leppoisasti oleillen ja yhdessä jotain puuhaten kodin hyväksi. Ehkä vähän jotain myös pihalla.
Ihanaa torstaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
29.3.2026, 17:13 #7740
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaSunnuntain supinat 😀
Viikonloppu se taas vaan oli ja meni. Onneksi tätä sunnuntaita on vielä muutamia tunteja jäljellä. Kellojen siirto taas vaihteeksi takana ja siitä johtuvat kärsimyksen kärsimyksen vielä edessä. Rytmiin pääsy vie aikansa. Viikonloppuna rytmi poikkeaa arjesta jonkun verran. Lisätään tähän päälle tuo kesäaikaan siirtyminen = jopa on sotku. Ehkä tästä toivutaan keskikesään mennessä. Edessä on kaksi lyhyttä viikkoa johtuen pääsiäisen pyhistä. Tämä onkin taas omiaan sotkemaan viikkorytmiä. Saa taas muutaman kerran ihmetellä et missä päivässä taas mennään. Kellojen siirto ja pääsiäispyhät = oikein napakka sotkupaketti 😁
Kaikesta selviää. On vaan niin koomista. Saa nauraa itselleen ja omille sekoiluille.
269 joululaskuri
Mun laskuri kertoo tunnit ja minuutitkin. Se on toki ajoitettu jouluaattoon. Mut nostan sieltä aina esille tuon pääluvun. Seuraava etappi voisi olla jossain siellä 250 tuntumassa.
Ihanaa sunnuntaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
2.4.2026, 01:53 #7745
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaHyvää huhtikuuta 😀
Uusi kuukausi käynnistynyt jo toisen päivän verran. Uuden kuukauden käynnistyminen on myös askeleen lähempänä joulukuuta. Marraskuukin on siinä just ennen. Silloin saa ison valtavirran mukana alkaa jo vähän hehkuttaa joulua. Toki minähän sitä alan laittamaan heti kun siltä tuntuu. Jos syyskuussa tuntuu että kuusi laitetaan niin sitten laitetaan.
Pääsiäinen
En innostu. Ei ole koskaan innostanut. Nyt on ärsyttänyt hyvät pääsiäistä toivotukset. Tältä tuntuu varmasti joulua inhoavalta 🤔. Kaupassa toki näkyi kinkkuja. Nimikkeellä pääsiäiskinkku 😁 Niitä samanmoisia mitä jokunen kuukausi sitten myytiin joulukinkkua. Vappu- ja juhannuskinkkuja odotellessa 😃😄. Samaan aikaan aamulla televisiossa lammstilallinen toivoi, että suomalaiset käyttäisi enemmän katitsan- ja lampaanlihaa. Yhtä samoin toivoi että nimenomaan kotimaista, eikä ulkomaan tuontia. Meillä on tarjolla ihan tavallista arkiruokaa. Kiusausta ja kanakastiketta. Jotkut kivat katkisleivät viikonloppuun. Sellaista meillä tavallista herkuttelua.
Ihanaa torstaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
3.4.2026, 22:07 #7747
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaPerjantaita allihooppa
Pikkasen meinaa mennä päivissä sekaisin. Ihan jo lauantainen olo. Onneksi tätä ei kestä kauaa. Jouluna ei ole tätä ongelmaa 😄. Ei pyhät haittaa ja viis siitä mikä päivä menossa.
Jouluisia ajatuksia
Tänään ruokaa laittaessa ja siinä kesken pilkonnan ääressä ajatukset karkasi jouluun. Mitä jos ostaisi tai muulla tavoin hankkisi vain yhden lahjan jokaiselle 😄 siis heille, jotka lahjani piirissä ovat. Nuorimman kohdalla saattaisin tehdä jonkun paketin verran joustoa. Hän on erityisessä asemassa muihin nähden. Siinä tuli myös ajateltua kakkua joulupöytään. En taas tiedä mistä ajatus tuli. Kirjasin listalleni. Tehdään lopulliset päätökset sitten joulun lähestyessä. Ideat pitää kuitenkin kirjata ja jättää hautumaan. Lopullinen tosiaan muokkautuu siellä loppuvaiheessa. Ei näitä kaikkia muuten muistaisi. Jos tarvetta ei ole nyt niin ehkä joskus myöhemmin.
Ihanaa perjantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
6.4.2026, 17:43 #7749
PunatonttuAvainmestariAiheen aloittajaMaanantainen tervehdys
Pitkät vapaat alkaa olemaan takanapäin ja koittaa arki jälleen. Tämä pätkäviikko menee taas miten menee. Arjen alkaessa poikkeuksellisesti tiistaina, niin kyllä se vähän sotkee koko loppuviikkoa. Enemmän tai vähemmän on päivät vähän sekaisin. Se on pian ohi.
On saanut nauttia löhöilystä. Eletty omassa rytmissä ja omassa kuplassa. Syöty mitä mieli tekee. Juotu mitä mieli tekee. Tekee kyllä hyvää irtautua arjesta ja muista ihmisistä. Virkistävä kokemus. Pääsiäisestä ei ole tarvinnut välittää lainkaan. Meillä ei pääsiäistä vietetä. Jolloin kotiluolassa viihtyminen on ihan tarpeen. Koen helpotusta tämän pyhän ollessa ikään takanapäin. Mutta se siitä.
Toinen juhla tulossa
Joo johan se vappu sieltä tulee. Ekat simat kaupassa jo nähtynä ja kauppiaan mainoskin. Onko se nyt simat, munkit, tippaleivät taas vahvoilla. Vappubrunssi ja jos en ihan väärässä ole, niin nakit perunasalaatti. Yllättävää miten monessa kalenterijuhlissamme on nuo nakit ja perunasalaatti 😃 Mut vappu tulee sitten muutaman viikon päästä. Nautitaan tästä ajasta nyt. Toki saatan ajatuksen jos toisenkin antaa joululle 😊 Olen sen niin ansainnut.
Ihanaa maanantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
-
JulkaisijaArtikkelit
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

