Joulupäivä
- Tämä aihe sisältää 6 vastaukset, 7 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 3 vuotta, 5 kuukautta sitten
Nimetön toimesta.
- Aiheeseen ‘Joulupäivä’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.
› Foorumit › Jouluarkisto › Joulupäivä
Joidenkin (kuten äitini) mielestä joulu on vain yksi päivä; jouluaatto. Sehän ei pidä absoluuttisesti lainkaan paikkansa. Kyllä minä koitan nauttia joulusta vielä joulupäivänäkin. Ehkä lapsena tuntui, että se isoin into jouluun meni heti lahjojen avaamisen myötä, mutta nykyään kyllä koitan tunnelmoida joulupäivänkin ihan kunnolla, varsinkin kun usein Tapanina jo pitää palata töihin.
Eli joulupäivä. Miten te sen vietätte? Onko joulupäivälle omia traditioita kuten aattolle?
Itselle joulupäivä on ehkä vähän haikea, sillä se suurin jännitys on siinä kuitenkin vähän laskenut. Viime vuonna menin joulupäivänä käymään hautausmaalla, kun lunta satoi silloin kauniisti. Se oli jotenkin rauhoittava, oma hetki mistä tykkäsin. Yleensä joulupäivä menee aaton tähteitä syödessä ja joululahjakirjaa intohimoisesti lukiessa. Joulupiirretttyjä katson hyvillä mielin vielä joulupäivänäkin. Muuten itselleni ei ole siihen kehkeytynyt vielä mitään perinteitä.
Otetaan rennosti. Joulu on muutakin, kuin vain jouluaatto. Joulupäivä menee meillä hyvin samalla tyylillä miten aattokin. Ei vaan ole niitä viime hetken juttuja laitettavana. Joulupäivä on ehkä aavistuksen siinä mielessä et on poissa se aaton pakko päästä maistaa ruokia fiilistä. Ruoka edelleen hyvää, mutta puuttuu se ekan aterian jännäys.
Mut kyllä itselle myös tulee se hetkellinen tässäkö tää nyt oli…joulu ohi… No ei todellakaan ole. Mennään samalla muudilla UV asti. Sit voi alkaaa höllää ja katse kohti seuraavaa joulua.
Joulut eri päivinä on nykyäään siinä mielessä erilaiset ja on odottavaa, kun on tuo pikkuneiti.
Muutoin otetaan tosiaan lunkisti. Mennään fiiliksen mukaan. Telkkua, musaa, ruokaa, pelaamista jne.
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Mulle joulupäivä on nykyään melkein ihanin päivä jouluna! Aatto on tietysti ihana kun siinä kulminoituu koko joulunalusajan odotus, mutta silloin on niin paljon kiirettä vielä ja hommaa että saa kaikki ruuat valmiiksi juuri samalla hetkellä. Joulupäivä… aah mikä rauha ja rentous! Kun samassa huushollissa on paljon porukkaa niin vaikka miten oli jouluaattona kaikki paikat puunattuna, niin kyllä sitä saa vähän oikoa ja siistiä aaton jäljiltä että on taas kaunista ja jouluista.
Mutta sitten! Aamulla usein saunomista pitkällä kaavalla, istutaan kuistilla jäähdyttelemässä villahuopiin kääriytyneinä ja sitten uudestaan.
Ruokaa on kaapit pullollaan, eli mitään yhteistä ateriaa ei ole vaan jokainen rakentelee itselleen ruoka-annokset oman mielen mukaan silloin kun on nälkä. Lohileipiä, kinkkuleipiä, rosollia… Mies ei syö kinkkua leivän kanssa vaan lämmittelee laatikoita ja herneitä itselleen kinkun kaveriksi. Minä taas en juurikaan laatikoita enää aaton jälkeen syö, rakastan ruisleipää ja kunnon ruislimppuja on jouluksi aina hankittu. Joskus jopa haettu Kuopion kauppahallista, jos on sinnepäin ollut asiaa syksyn mittaan – pakastimeen vain ja siitä sitten sulatellaan tarpeen mukaan.
Paras hetki on se kun istahdan laiskanlinnaan kirjan tai elokuvan kanssa, punaviinilasi kädessä, ja rentoudun. En yleensä edes malta keskittyä kauheasti leffaan/kirjaan, kun välillä pitää vain katsella kaunista jouluista kotia, palavia kynttilöitä ja kimaltelevaa joulukuusta.
Toisin sanoen: joulun ihan paras päivä! ❤️🎄
Joulupäivä = yökkärit päällä oleskelua, elokuvien/sarjojen katsomista, konvehteja, kinkkuvoileipiä. Aij että 😍 näin niin kuin lyhykäisyydessään.
Oon oppinut rakastamaan joulupäivää näin aikuisiällä, juurikin tämän rentouden takia. Silloin ei kiirehditä yhtään mihinkään, no paitsi koirien kanssa ulos 😜
Joulupäivä on monta vuotta ollut lököpäivä, jolloin syödään konvehteja aamusta lähtien. Ja luetaan joululahjakirjaa tai katsotaan leffaa. Tosin äitini kuoleman jälkeen isäni on tullut meille joulupäivänä syömään, ja sitä ennen on ruoanlaittoa. (Isäni on laittanut meille aattona aterian.)
Meillä syödään vielä kunnollinen jouluateria joutupäivänä. Silloin siihen on oikeastaan enemmän aikaa paneutua. Muuten lököillään, ulkoillaan, hörpitään glögiä, eli oikeastaan nautiskellaan joulusta ja elämästä.
Aikanaan itsekin tunsin jonkinlaista haikeutta aaton mentyä, mutta nykyään joulupäivä on melkeimpä se suosikkipäiväni joulun pyhistä.
Aiemmin meillä kävivät joulupäivänä lapset perheineen, mutta nyt olemme jo muutaman vuoden viettäneet sen kaksin miehen kera. Saunomme kerran tai useamminkin kynttilänvalossa, ulkoilemme koirien kanssa, nautiskelemme jouluherkkuja ja -juomia. Joulupuuroa keitämme, jos mieli tekee, useimmiten syömme karjalanpiirakoita ja kinkkua. 😋 Rentoudumme ja nautimme joulusta. 🥰 🎄
Tapanina sitten tulee ainakin 4.tyttö meille, ja laitamme vielä jouluaterian. 😊
Minusta myös joulupäivä on ihan paras joulun pyhistä. 💖🎇
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
[…] Joulusauna on suomalaisen joulunvieton keskeinen perinne, joka juontaa juurensa vuosisatojen taakse. Se symboloi puhdistautumista ja rauhoittumista ennen juhlaa, ja…
[…] on käyttää enemmän yrttejä ja mausteita, jotka tuovat ruokaan makua ilman suolaa. Esimerkiksi rosmariini, timjami, valkosipuli ja sitruuna sopivat…
[…] Joulukuusi on monille suomalaisille olennainen osa joulunviettoa, ja valinta aidon kuusen ja muovikuusen välillä herättää vuosittain keskustelua. Molemmilla vaihtoehdoilla…
[…] joulupöydän klassikko, joka tuo mieleen perinteiset juhlapäivät. Tämä herkku valmistetaan suolasilakasta, joka saa makunsa erilaisista marinadeista, kuten sinapista, tillistä…
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |