Joulusiivous
- Tämä aihe sisältää 5 vastaukset, 5 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 3 vuotta, 2 kuukautta sitten
Joulusilli toimesta.
- Aiheeseen ‘Joulusiivous’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.
› Foorumit › Jouluarkisto › Joulusiivous
Aihe avattu.
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Jouluun kuuluu ihan olennaisena senpäivänen siivous 😀 Joskus vuosia sitten meillä kävi siivooja joka perjantai (arjen luksusta!) ja huokasin tyytyväisenä että ihanaa, ei tarvitse tehdä erikseen joulusiivousta. Vaan silloin esikoinen oikein tulistui ja sanoi että “joulu ei tunnu MILTÄÄN jollei siivota!!!” Tämä siis nuorukaiselta, joka ei normaalisti tarttunut moppiin eikä imuriin millään ilveellä. No, sitten siivottiin.
Kuitenkin rajoitan sen sellaisiin asioihin, joilla on oikeasti merkitystä: keittiön siivous (kuivakaappien perkaus, jääkaapin puunaus, pakastimen tyhjennys jne), saunan kuuraus ja lattioiden pesu jne. Kaapit ja komerot saa olla ihan sellaisia kuin normaalistikin 🙂
Enemmänkin panostan joulukoristeisiin, erityisesti jouluvaloihin.
Teimme joulusiivouksen eli kodin vuosisiivouksen heinäkuussa, kun lomalla oli aikaa. Ennen joulua on sitten vain normi viikkosiivous.
Täälläkään ei se sen koommin joulusiivoilla. Se perus riittää. Mies hoitaa saunan pesut. Se on ollut niin helppo aina muistaa et jouluna ja sit jos keväälläplajon saunottu niin juhannuksena se toinen.
Ja en edelleenkään vietä joulua komerossa niin niille ei tehdä mitään. 😂🤣
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Olen vähän samoilla linjoilla Katikin esikoisen kanssa. 🙂 Muutama vuosi sitten olin kipeänä just joulun alla ja joulusiivous typistyi tavalliseksi viikkosiivoukseksi. Jäi siitä vähän valju olo. Minulle yksi jouluinen lapsuusmuisto on kun koko talo myllättiin joulusiivousta varten, hyllyt järjestettiin, sohvatyynyt ja seinavaatteet pyöriteltiin lumessa, pöydät kiillotettiin. Kun sitten kaikki saatiin valmiiksi, kodin valtasi raikkaus ja puhtaiden mattojen vieno mäntysuovan tuoksu muistutti kesästä. Nykyaikainen ilmanvaihto ei tuo noita tuoksuja. Enkä nyt kaappeja siivoa just jouluksi, mutta perusteellisempi siivous, mattojen ja verhojen vaihto siihen kyllä kuuluu. Nykyään kyllä jaksotan näitä hommia pitkin joulukuuta.
Tänä vuonna minulla on lomapätkä itsenäisyyspäivän jälkeen. Tuon loman aion käyttää joulusiivoukseen ja jouluruokien valmistamiseen, sillä aikaa kun muu perhe on koulussa tai töissä. Joulua ennen tehdään sitten vain tavallinen viikkosiivous.
Meilläkin vähän sama kuin AaGeellä. Jouluksi siivotaan enemmän kuin normaalisti, mutta kaikkea ei tehdä yhdellä kertaa. Vaatekaappeja ym. kaappien sisuksia en järjestele nyt vaan käyn sitten muina aikoina niitä läpi. Jääkaappi sen sijaan pestään jouluksi. Meillä on normaali viikkosiivous aika kattava normaalistikin: pölyt, veskit, imurointi, moppaus, koristetyynyjen ja torkkupeiton ravistelu. Tähän tulee nyt jouluksi lisäksi peiliovien puhdistus, kylppärin pesu ja muutama ikkuna pitäisi pestä, jos sää sallii. Ovat niin kaamean likaiset, että hirvittää. Toki jouluna on niin paljoin muuta miettimistä, ettei oikeasti olisi väliä, mutta yritän kyllä ehtiä myös nuo. Haaveilen vuodesta toiseen siivouksen ulkoistamisesta, mutta en tiedä mitään hyvää firmaa, minkä vuoksi asia on jäänyt oman perheen harteille. Toisaalta ehkä se osaltaan tuo sitä tunnelmaa, kuten Katikkikin kertoi.
Tervehtii jo meitä / joulu ihanin
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
[…] Joulusauna on suomalaisen joulunvieton keskeinen perinne, joka juontaa juurensa vuosisatojen taakse. Se symboloi puhdistautumista ja rauhoittumista ennen juhlaa, ja…
[…] on käyttää enemmän yrttejä ja mausteita, jotka tuovat ruokaan makua ilman suolaa. Esimerkiksi rosmariini, timjami, valkosipuli ja sitruuna sopivat…
[…] Joulukuusi on monille suomalaisille olennainen osa joulunviettoa, ja valinta aidon kuusen ja muovikuusen välillä herättää vuosittain keskustelua. Molemmilla vaihtoehdoilla…
[…] joulupöydän klassikko, joka tuo mieleen perinteiset juhlapäivät. Tämä herkku valmistetaan suolasilakasta, joka saa makunsa erilaisista marinadeista, kuten sinapista, tillistä…
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |