Perheen muut jouluttajat?
- Tämä aihe sisältää 8 vastaukset, 8 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 3 vuotta, 2 kuukautta sitten
Nimetön toimesta.
- Aiheeseen ‘Perheen muut jouluttajat?’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.
› Foorumit › Jouluarkisto › Perheen muut jouluttajat?
Löytyykö teidän lähipiiristänne muita jouluttajia?
Kyllä vaan, mieheni on nykyisin oikein kunnon jouluttaja. 🥰 Ei hän koskaan ole minun joulujuttujani toppuutellut, ja on aina osallistunut joulun valmisteluihin ja siivoukseen yms. Työuran aikana oli vaan aina joulunalus hänellä aivan hirmuisen kiireinen. Eläkkeellä ollessa kyllä vuosi vuodelta enempi jouluttaa, ja se on tosi ihanaa. 💖Joulumusiikin soittaminen on miehen juttu (suoratoistopalvelusta tai levyltä), samoin lyhtyjen ja ulkotulien sytyttely. Joululeipomiset hoidamme yhdessä, ja siivouksesta vastaa nykyään lähes täysin mies. Minä koristelen muuten, mutta joulukuusen koristelemme yhdessä. 😄
Tyttö jouluttaa kanssani. Katsotaan yhdessä joululeffoja, leivotaan jouluksi. Tyttö koristelee lahjapaketit. Poika osallistuu kanssamme kuusen ja kodin koristeluun. Mies osallistuu siivoukseen, kauppareissuun ja tarvittaessa koristeluun.
Löytyy muutama. Eivät tosin ihan tässä määrässä mitä itse. Mut he ymmärtävät tämän. Ja on tuosta miehestä kuoriutunut jonkimoinen jouluttaja. Miea on ihan ekasta yhteisestä joulusta alken päässyt joulun makuun. Heti alkuun oppi perhejoulun ja jouluruoan. On osallistunut varsin mallikkaasti.
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Perheen teinin mielestä joululauluja saa kuunnella kahtena päivänä vuodesta ja jouluttaminen on ainakin ”leimii”. Toisaalta ei siitä ole montaa vuotta kun silmät leiskuen odotti jouluvaloja ja koristeita lahjatoiveistanpuhumattakaan. Edelleen kuitenkin haluaa värikkäät jouluvalot huoneeseensa.
Minä, mies ja kuopus ollaan täysverisiä jouluttajia. Kesällä jo tulee ensimmäiset maininnat tulevasta joulunvietosta, joululaulut raikaa enenevässä määrin pitkin syksyä ja lahjoja suunnitellaan ääneen tässä vaiheessa jo täysiä.
Perheen teinin mielestä joululauluja saa kuunnella kahtena päivänä vuodesta ja jouluttaminen on ainakin ”leimii”. Toisaalta ei siitä ole montaa vuotta kun silmät leiskuen odotti jouluvaloja ja koristeita lahjatoiveistanpuhumattakaan. Edelleen kuitenkin haluaa värikkäät jouluvalot huoneeseensa.
<p style=”text-align: left;”>Siskoni, hänellä on ainakin pari kolme pientä joululuusta ympäri yksiötä ja kynttilät loistaa. Hän askartelee paljon ja tekee ihania jouluisia sommitelmia. Appi-isä kanssa on jouluttaja ja siksi tykkäänkin käydä heillä joulukuussa kun valot ja tunnelma on kohdallaan ja jouluradio soi. Uutena vuotena on vielä jomea kuusi pystyssä ja monesti joulusta jutellaan ja jaetaan toisillemme koristeita ja ideoita.</p>
Meidän kolmihenkisessä perheessä vain minä, mutta alakoululainen lapsi osallistuu kyllä koristeluun mielellään. Mies tekee ruokia ja vähän suostuu osallistumaan suunnitteluun, mutta joudun ottamaan asioita puheeksi etukäteen tosi vähän kerrallaan, tyyliin yksi tai kaksi kysymystä päivässä, ettei hän uuvahda😅
Yhdessä siivotaan ym., joten kaikki meillä osallistuu, vaikka minä olenkin se, joka eniten käyttää valmisteluihin aikaa, varsinkin niiden miettimiseen.
Tervehtii jo meitä / joulu ihanin
Lapset jouluttaa innoissaan, koristeiden esille laitto saa kiljumaan ilosta ja tapellaan myös siitä, mitä koristeita haluavat huoneisiinsa. Joulukuusi on myös semmoinen, että jokaiselle on oltava omat huoneissaan 😀
Pienimmäinen, herra 3v. laulaa jo täysiä joululauluja ja laulut raikaa myös kaupassa. Lahjalistoja tekevät huolella ja innolla ja Joulupukkia odottavat kaikki.
Joulujännityskin näkyy jo selvästi lapsissa sen verran, että jatkuvasti tapellaan kaikesta pienestä hyvin suuresti :/ ja tämä ilmiö ollut jo useampana vuonna läsnä.
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
[…] Joulusauna on suomalaisen joulunvieton keskeinen perinne, joka juontaa juurensa vuosisatojen taakse. Se symboloi puhdistautumista ja rauhoittumista ennen juhlaa, ja…
[…] on käyttää enemmän yrttejä ja mausteita, jotka tuovat ruokaan makua ilman suolaa. Esimerkiksi rosmariini, timjami, valkosipuli ja sitruuna sopivat…
[…] Joulukuusi on monille suomalaisille olennainen osa joulunviettoa, ja valinta aidon kuusen ja muovikuusen välillä herättää vuosittain keskustelua. Molemmilla vaihtoehdoilla…
[…] joulupöydän klassikko, joka tuo mieleen perinteiset juhlapäivät. Tämä herkku valmistetaan suolasilakasta, joka saa makunsa erilaisista marinadeista, kuten sinapista, tillistä…
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |