Välähdyksiä lapsuuden joulumuistoista:
– Kierreltiin ympäri kotikaupunkia pakettiautolla metsästämässä täydellistä joulukuusta.
– Käytiin aattoaamulla äidin kanssa kauppahallissa ostamassa jouluruokia isän pitäessä vanhempien kauppaa pystyssä sillä aikaa. Kiirehdittiin vanhempien kaupan ovien sulkeutuessa kello 12 autoon kuulemaan joulurauhan julistus. Kotona äidin laittaessa ruokia pöytään, koristeltiin isän kanssa kuusi.
– Mentiin aattoaamulla isän kanssa ruokakauppaan ostamaan vielä kermaa. Jumiuduttiin ruuhkaan parkkihallissa pariksi tunniksi ja äiti odotti paniikissa kotona luullen, että olemme joutuneet kolariin.
– Kun olin alle kouluikäinen, mummi oli meillä joulun. Vanhempien ollessa aattoaamuna töissä, kinuin yhtä lahjaa etukäteen. Mummi soitti äidille ja sai luvan antaa minulle yhden tietyn paketin: luistimen terien suojukset 😒