[…] ohella myös juomiin panostetaan jouluna aivan eri tavalla. Tarjolla voi olla perinteistä ja uutta glögiä, kotikaljaa, mehuja, viinejä ja…
› Foorumit › Jouluarkisto › Missä vaiheessa joulun valmistelut ovat? › Vastaa aiheeseen: Missä vaiheessa joulun valmistelut ovat?
Joulukorttien teon aloitin eilen ja tänään saan sen loppuun. Taidan sujauttaa ne suoraan Postin kuoreen ja viedä laatikkoon, niin on yksi homma alta pois. Meillä on ikkunoissa kaksi kynttelikkö, mutta ei vielä muuta jouluista. Pihallamme on niin tehokas ulkovalaistus, etten kehtaa enää lisäksi laittaa kausivaloja😅
Mielessä olen suunnitellut ruokakuvioita ja käynyt läpi koristelua. Parin viikon sisällä on päätettävä, mitä syödään, koska jotain joudun varmasti tekemään etukäteen valmiiksi. Aatto vietetään todennäköisesti miehen suvun kanssa, mutta joulupäivänä sitten syödään meillä, mikä vaatii aika paljon tekemistä ja suunnittelua, että ehtii hoitaa kaiken ilman, että on ihan puhki.
Varsinaiset joulukoristeet laitan esille varmaan vasta aatonaattona, mutta ne meidän ainoat jouluverhot ja muut jouluisemmat tekstiilit laittelen esille jo ehkä siinä 18.12 tietämissä.
Tervehtii jo meitä / joulu ihanin
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] ohella myös juomiin panostetaan jouluna aivan eri tavalla. Tarjolla voi olla perinteistä ja uutta glögiä, kotikaljaa, mehuja, viinejä ja…
[…] Glögi ei enää ole vain joulun ajan sokerinen välipala, vaan siitä on kasvamassa aikuisten juoma, jota voi nauttia hyvällä…
[…] ja on aika vetää ylle parhaimmat juhla-asut sekä kokoontua rakkaiden kanssa juhlimaan. Pikkujoulut ovat olennainen osa suomalaista perinnettä, ennakkojuhla,…
[…] pikkujoulut voivat olla mitä tahansa perinteisistä illallisjuhlista moderniin teemajuhlaan. Ne tarjoavat […]
[…] pienelle taaperolle tai jo kouluiän ylittäneelle juniorille, valinnanvaraa löytyy runsaasti. Lahja lapselle voi olla pieni, iso tai ihan mitä…

| Cookie | Duration | Description |
|---|---|---|
| cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
| cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
| cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
| cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
| cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
| viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |
