[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
› Foorumit › Jouluarkisto › Joulualusviikko › Vastaa aiheeseen: Joulualusviikko
Joulunalus viikolla olisi tarkoitus siivota, vaikka alun perin oli tarkoitus homma jättää tulevalle viikonlopulle. Mutta ajattelin, että viikon päästä kun siivoaa, niin samalla saa vaihdettua joululakanat sänkyihin. Aatonaattona vielä pitää imuroida (onneksi on robotti-imuri).
Ruoka ostoksille puolestaan 22. päivä jolloin tulee ne maitotuotteet ym. ostettua. Viikonloppuna olisi tarkoitus käydä kaikki muu ostamassa jo valmiiksi pakkaseen ja kaappiin, mitkä säilyy.
Samoiten pitäisi myös keksit ym. leipoa ensiviikon alussa. Meillä myös päiväkotilaiset jää joululomalle jo perjantaina, niin saadaan hössöttää joulua ihan kunnolla.
Joululahjoihin pitäisi vielä myös narut laittaa ja lahjat säkkeihin valmiiksi. Tämän teen varmaankin 22.päivä, jotta narut ei hirveästi kerkeäisi rypistymään.
23. päivä viimeiset hommat mitä jää ja toivottavasti päästään jo ajoissa rauhoittumaan joulun viettoon.
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
[…] Joulusauna on suomalaisen joulunvieton keskeinen perinne, joka juontaa juurensa vuosisatojen taakse. Se symboloi puhdistautumista ja rauhoittumista ennen juhlaa, ja…
[…] on käyttää enemmän yrttejä ja mausteita, jotka tuovat ruokaan makua ilman suolaa. Esimerkiksi rosmariini, timjami, valkosipuli ja sitruuna sopivat…
[…] Joulukuusi on monille suomalaisille olennainen osa joulunviettoa, ja valinta aidon kuusen ja muovikuusen välillä herättää vuosittain keskustelua. Molemmilla vaihtoehdoilla…
[…] joulupöydän klassikko, joka tuo mieleen perinteiset juhlapäivät. Tämä herkku valmistetaan suolasilakasta, joka saa makunsa erilaisista marinadeista, kuten sinapista, tillistä…
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |