Onnittelut kaikille juhlijoille 🙂
Tänä vuonna meillä ei olekaan mitään valmistujaisia, päättäjäisiä jne. Ei järjestäjinä, eikä kutsuilla. Tarjoilujen osalta sää mitä parhain, kun ei ole liian kuumaa. Toisaalta taas se hieman latistanee juhlia. Tyypillistä kesäsäätämme siis.
Itse olen ollut vallan joulussa monilta osin. Ruokia, väriteemaa, kattausta, koristelua ja yleistä sisustamista. Tästäkin alkunsa sai yhden huonekalun osto. Niin se ajatus lähtee sitten karkuun 🙂 Samalla sitä miettii sitä normaalin arjen sisustusta. Mut koti pitää helposti mukautua jouluasuun.
Kun ollaan näin “jouluajan” ulkopuolella sitä katsoo asioita ihan toisin silmin. Kannattaa kokeilla. Ei ole niin kiinni siinä itse joulussa ja pystyy huomaamaan asioita ihan toisella tapaa.
Ihanaa viikonloppua 🙂
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.