Aatto alkaa uunituoreella kinkulla ja vastaleivotulla leivällä. Kinkku on laitettu uuniin siten, että se on valmis ja sopivasti levähtänyt leikattavaksi, noin klo 9 aikaan. Vielä lämmin, mutta ei tulikuuma. Herään aina erittäin hyvissä ajoin tekemään leipätaikinaa ja se on kohonnut hyvin siihen mennessä, kun kinkku otetaan uunista. Sitten vain hieman lisää lämpöä uuniin ja leivät paistumaan. Kaikki juuri passelin lämpösiä ja levähtäneitä klo 9 alkavaan aamiaiseen.
Aamiainen yleensä riittää illalliseen saakka. Tässä välissä yleensä sekoitan porkkana ja lanttulaatikon ainekset ja kaadan uunivuokiin valmiiksi odottamaan. Sopivasti ennen n.klo 17 laitan lootat uuniin kypsymään. Soseet laatikoita varten on tehty jo syksyn aikana pakkaseen odottamaan. Samoin graavilohi on hommattu jo hyvissä ajoin ja laitettu pakkaseen graavaantumaan. Piimäjuuston isäni yleensä tekee edellisenä iltana.
Kinkun rasvasta / liemestä suurustan paistikastikkeen ennen ruokailua.
Välissä tietysti hieman kahvia ja glögiä ja pipareita.
Pyrin tekemään tuoreet laatikot niin aatolle, kuin 25 päivälle. Samoin aina tuore kastike.
Tässä välissä teemme vielä karamelisoituja manteleita ja punssia, joista mainitsinkin jo toisessa keskustelussa