[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
› Foorumit › Jouluarkisto › Jouluista keskustelua 2023 › Vastaa aiheeseen: Jouluista keskustelua 2023
Se on ihan juuri näillä näppäimillä niin joulukuu. Sitä saa avata luukkuja joulukalenterista.
Eilen käytiin hakemassa paketteja. On tullut tilattua useammasta paikkaa. Paketteja olikin sitten hajautettuna aikamoisella säteellä. Tehtiin selkeä suunnitelma mistä aloitetaan. Olipa ajolenkki. Pakko oli kirjata kaikki yhteen paikkaan ylös, että muistaa hakea ihan jokaisen. Jo ihan siksi, ettei itseltä jää mitään noutamatta + et saa vapautettua lokeron/hyllytilan seuraavalle. Moni paikka onkin nyt peräänkuuluttanut sitä nopeaa noutoa kun niitä paketteja tosiaan tulee.
Eilen sain kirjoitettua myös joulukortit. Eipä ole montaa enää kelle lähettää. Muutama tärkeä henkilö saa kortin. Kyllä ne vaan tasaisesti vähenee. Paikoin mietin, että pitäisikö luopua tuosta. Duunaat kortteja tunnin jos toisenkin. Samalla mietit, että moniko näistä löytää oikeasti perille ja moniko Posti taas hukkaa.
Huomenna onkin jo taas perjantai. Viikko hujahti ihan lähes huomaamatta. Viikonlopulle ei tainnut olla mitään suunnitelmia. Ei kaiketi ainakaan mitään menoja. Ei ainakaan vielä sovittuja. Kotona olisi tosin vähän puuhattavaa. Ei mitään pakollista, mutta sellaista minkä haluaa tehdä ja sitten pois alta, ja sitä myötä pois mielestä kummittelemasta.
Piha on saatu varsin tunnelmalliseksi. Tykkään katsella valosarjoja ja lyhtyjä. Lyhtykynttilöitä onkin palanut reippaasti. Ei ole tainnut koskaan aiemmin näin paljoa. Lienee alkuinnostusta.
Tästä siirrytään kohti joulukuuta ja viimeisiä valmisteluita.
Mukavaa viikonloppua 🙂
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
[…] Joulusauna on suomalaisen joulunvieton keskeinen perinne, joka juontaa juurensa vuosisatojen taakse. Se symboloi puhdistautumista ja rauhoittumista ennen juhlaa, ja…
[…] on käyttää enemmän yrttejä ja mausteita, jotka tuovat ruokaan makua ilman suolaa. Esimerkiksi rosmariini, timjami, valkosipuli ja sitruuna sopivat…
[…] Joulukuusi on monille suomalaisille olennainen osa joulunviettoa, ja valinta aidon kuusen ja muovikuusen välillä herättää vuosittain keskustelua. Molemmilla vaihtoehdoilla…
[…] joulupöydän klassikko, joka tuo mieleen perinteiset juhlapäivät. Tämä herkku valmistetaan suolasilakasta, joka saa makunsa erilaisista marinadeista, kuten sinapista, tillistä…
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |