[…] ohella myös juomiin panostetaan jouluna aivan eri tavalla. Tarjolla voi olla perinteistä ja uutta glögiä, kotikaljaa, mehuja, viinejä ja…
› Foorumit › Jouluarkisto › Jouluista keskustelua 2024 › Vastaa aiheeseen: Jouluista keskustelua 2024
Täydellä tohinalla arkeen kiinni. Kyllä oli kertakaikkiaan ihanaa. Riittävän kauan, kun on eristyksissä neljän seinä sisällä, niin sitä osaa arvostaa taas ihan arkisia juttuja. Pystyin oikein hyvin joulun aikaan olemaan kotosalla sen 1-2 viikkoa käymättä välttämättä missään. Se vaan on aivan eri asia. Kipeänä ollessa on vaan niin jumissa. Minä en kuulu niihin, jotka lähtee muita tartuttamaan. Unohtamatta sitä asiaa, että toki asiaan vaikuttaa se et on joulu. Siksi se kotona oleskeltu pidempään ei tunnu niin kamalalta.
Vielä muuten pihalla palaa yks jouluvalosarja. Onneksi on hillitty 🙂 Oikesti pitäisi poistaa se ja laittaa koko valosetti nippuun ja varastoon kaikkine osineen. Toivottavasti ei oo mikään jäätynyt maahan kiinni. Mitenköhän sitä sitten tottuu siihen ettei tuossa kulmalla ole tuota valosarjaa? Sitä on niin aina iltaisin ihaillut. Samoin jos tulee hämärän aikaan kotiin, niin se on niin näkyvä pihan osa.
Kotona olisi tehtävää. Tavaroiden siirtelyä, remonttia, siivousta, kantamista, siivousta jne. Ja kevään edetessä tietenkin kiva, kun näkee mitä kaikkea tuo piha on syönyt.
Pari lipastoa edelleen hankkimatta. Mut remontoidaan ensin.
Ihanaa viikkoa just sulle 🙂
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] ohella myös juomiin panostetaan jouluna aivan eri tavalla. Tarjolla voi olla perinteistä ja uutta glögiä, kotikaljaa, mehuja, viinejä ja…
[…] Glögi ei enää ole vain joulun ajan sokerinen välipala, vaan siitä on kasvamassa aikuisten juoma, jota voi nauttia hyvällä…
[…] ja on aika vetää ylle parhaimmat juhla-asut sekä kokoontua rakkaiden kanssa juhlimaan. Pikkujoulut ovat olennainen osa suomalaista perinnettä, ennakkojuhla,…
[…] pikkujoulut voivat olla mitä tahansa perinteisistä illallisjuhlista moderniin teemajuhlaan. Ne tarjoavat […]
[…] pienelle taaperolle tai jo kouluiän ylittäneelle juniorille, valinnanvaraa löytyy runsaasti. Lahja lapselle voi olla pieni, iso tai ihan mitä…

| Cookie | Duration | Description |
|---|---|---|
| cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
| cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
| cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
| cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
| cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
| viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |
