[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
› Foorumit › Joulujutut › Joulukukat › Vastaa aiheeseen: Joulukukat
Joulukukkien maailmassa
Olen tässä alkanut tutkimaan millaisia kukka-asetelmia hankkisi tulevalle joululle. Katsonut omia edellisten joulujen kukkakuvia, käyttänyt kuvahakuja, kukkakauppojen sivut, Pinterest jne. Päädyin viime vuonna uuteen kukkakauppaan tilaamaan joulukukat. Yksi parhaimmista päätöksistäni ikinä. Sinne siis tänäkin vuonna. Laadukkaat kukat, hyvin tehdyt asetelmat ja yksi parhaimmista asiakaspalveluista.
Tosiaan niin nyt täällä pohditaan millaista haluan. Lyhyttä, korkeaa, kapeaa, leveää, punaista, valkoista, värimix, havuilla vai ilman, ja sitä rataa ajatuksilla. Myös sijoituspaikalla on merkitystä. Aiempien vuosien kukat tuo hyvän pohjan omille visioille. Kukkakauppaan kuvien kera.
Kukkakeräykseen mukaan
Viime vuonna osallistuin ja ostin useamman joulukukan. >Kukka yksinäisille vanhuksille- kampanja. Toivottavasti tulee myös tänäkin vuonna. Oli kaksi kukkavaihtoehtoa mistä valita ja sitten lista paikoista mitkä olivat mukana. Tässäkin sai itse valita minne toimitetaan.
Osaltani pieni teko, eikä kustanna paljoa, mutta tuottaa saajalle paljon iloa.
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
[…] Joulusauna on suomalaisen joulunvieton keskeinen perinne, joka juontaa juurensa vuosisatojen taakse. Se symboloi puhdistautumista ja rauhoittumista ennen juhlaa, ja…
[…] on käyttää enemmän yrttejä ja mausteita, jotka tuovat ruokaan makua ilman suolaa. Esimerkiksi rosmariini, timjami, valkosipuli ja sitruuna sopivat…
[…] Joulukuusi on monille suomalaisille olennainen osa joulunviettoa, ja valinta aidon kuusen ja muovikuusen välillä herättää vuosittain keskustelua. Molemmilla vaihtoehdoilla…
[…] joulupöydän klassikko, joka tuo mieleen perinteiset juhlapäivät. Tämä herkku valmistetaan suolasilakasta, joka saa makunsa erilaisista marinadeista, kuten sinapista, tillistä…
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |