[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
› Foorumit › Jouluarkisto › Jouluista keskustelua 2024 › Vastaa aiheeseen: Jouluista keskustelua 2024
Joskus sitä uppoutuu kuvaan
Aina paikoin tulee vastaan kuva johon vaan jää kiinni. Sitä vain lumoutuneena katselee ja katselee . Paikoin jopa huokaillen ihastuksesta. Varsinkin jos on juuri erehtynyt katsomaan hintalappua 😁. Ei sentään. Kyllä sitä Joskus jää niin kiinni kuvaan. Ihastellen katselee.
Itselleni kävi taas tuolla tavalla tänään. Tämä tapahtui eräässä verkkokaupassa. Tunnustan, että silmät kiiluen kuvaa tuijotin. Kyseessä oli tuote, jouluinen tuote vielä kaiken kruunuksi. Ajatuksissa vain tuo ihanuus. Mielessä vain sen tahtominen. Minä haluan tuon. Minä tarvitsen tuon.
Totuus on kuitenkin se, että minä en tarvitse sitä. Oikeasti en tarvitse. Minulla ei ole tilaa. Hintaa tutkiessa olin jo ymmärtänyt, että en tarvitse sitä. Tilaakaan sille ei todellakaan ole.
Mutta kuvaa voi katsella, ihailla ja jatkaa huokailuja. Jos tuote päätyy alemyyntiin joskus , voipi käydä hassusti. Kohta sitten saatat huomata, että tarvetta siis oli ja kappas sitä tilaakin ilmestyi jostain. Alemyyntihinta ei olekaan enää kallis, vaikka jossain kohtaa -50% tai jopa -70% saa vielä hikoiluttamaan.
Ihanaa keskiviikkoa just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
[…] Joulusauna on suomalaisen joulunvieton keskeinen perinne, joka juontaa juurensa vuosisatojen taakse. Se symboloi puhdistautumista ja rauhoittumista ennen juhlaa, ja…
[…] on käyttää enemmän yrttejä ja mausteita, jotka tuovat ruokaan makua ilman suolaa. Esimerkiksi rosmariini, timjami, valkosipuli ja sitruuna sopivat…
[…] Joulukuusi on monille suomalaisille olennainen osa joulunviettoa, ja valinta aidon kuusen ja muovikuusen välillä herättää vuosittain keskustelua. Molemmilla vaihtoehdoilla…
[…] joulupöydän klassikko, joka tuo mieleen perinteiset juhlapäivät. Tämä herkku valmistetaan suolasilakasta, joka saa makunsa erilaisista marinadeista, kuten sinapista, tillistä…
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |