Sujuvaa sunnuntaita 😊
Taas on kelloja siirrelty. Valitettavasti voin sanoa. Itse olisin niin valmis luopumaan tästä. Tässä menee taas jokunen viikko totutellessa tähän uuteen rytmiin.
Täällä on taas vähän joulua tehty. Pientä valmistelua, mutta vähitellen edetään. On kiva laittaa kaikessa rauhassa. Ei tule sellaista kiireen tuntua, ja itsellä parempi olla. Verhojen silittäminen ei ole mielipuuhaani, joten ei tätä kerralla tekisi millään jo senkään takia. Olohuoneen isot verhot on aikamoinen urakka. Sitä, kun ei lauta riitä kertakierrokseen. Tässäkin se hiljaa hyvä tulee.
Ja kun tulee se hetki, että selittäminen ei kiinnosta 😀. Siirrytään sohvalle katsomaan jouluelokuva tai leivotaan jotain. Rentouttaa kummasti. Joskus saattaa hyvän jouluelokuvan jälkeen silittää toisenkin erän verhoja tai joku pöytäliina.
Kohti uutta alkavaa viikkoa
Siis taas on yksi viikko takana. Lokakuuta mennään viimeistä viikkoa. Marraskuu lähenee hyvää vauhtia. Ilmeisesti sitä lunta on tulossa ihan tänne eteläänkin. Tervetuloa vaan lumi. Olen valmis ja autoni on valmis.
Isänpäivä on tuossa piakkoin. Mitähän kuvaa tänä vuonna? Onneksi on aikaa miettiä.
Ihanaa sunnuntaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.