[…] ohella myös juomiin panostetaan jouluna aivan eri tavalla. Tarjolla voi olla perinteistä ja uutta glögiä, kotikaljaa, mehuja, viinejä ja…
› Foorumit › Jouluruokaa ja reseptejä › Jouluruoan yleinen keskustelu › Vastaa aiheeseen: Jouluruoan yleinen keskustelu
Joulun ennakkotilaukset
Miten sinä käytät näitä hyödyksesi? Aivan piakkoin alkaa näitä palveluita aueta.
Kalat
Olen joitain kalatuotteita tilannut ennakkoon. Näihin on lukeutunut mm kylmäsavustettua lohi ja viime vuosina graavisiika. Helppo tuo jälkimmäinen olisi itsekin tehdä, mutta näin samalla tuen yrittäjää + helpotan omaa jouluani. Toki tuo menisisi siinä missä lohenkin laitto. Mukavuus, tukeminen ja helppous on se itselle tärkeä.
Jää nähtäväksi miten osuu noudon/kuljetusten aikaikkuna. Sekin sanelee, kun tekee tilausta. Voi olla mahdollista, että päädyn tilaamaan myös lohet ja siiat mitä käytän muuhun.
Lihat
Olen tilannut ennakkoon kinkut, kalkkunan fileet ja savukalkkunan. Riistaa Olen myös tilannut, mutta tämä tapahtuu kyllä joulun ulkopuolella. Mut tilatessa ennakoin mahdollista joulukäyttöä.
Tämä helpottaa omaa jouluani huomattavasti. Näissäkin voi vielä monesti valita noudon ja kotiinkuljetuksen välillä.
Ihanaa keskiviikkoa just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] ohella myös juomiin panostetaan jouluna aivan eri tavalla. Tarjolla voi olla perinteistä ja uutta glögiä, kotikaljaa, mehuja, viinejä ja…
[…] Glögi ei enää ole vain joulun ajan sokerinen välipala, vaan siitä on kasvamassa aikuisten juoma, jota voi nauttia hyvällä…
[…] ja on aika vetää ylle parhaimmat juhla-asut sekä kokoontua rakkaiden kanssa juhlimaan. Pikkujoulut ovat olennainen osa suomalaista perinnettä, ennakkojuhla,…
[…] pikkujoulut voivat olla mitä tahansa perinteisistä illallisjuhlista moderniin teemajuhlaan. Ne tarjoavat […]
[…] pienelle taaperolle tai jo kouluiän ylittäneelle juniorille, valinnanvaraa löytyy runsaasti. Lahja lapselle voi olla pieni, iso tai ihan mitä…

| Cookie | Duration | Description |
|---|---|---|
| cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
| cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
| cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
| cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
| cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
| viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |
