Viikko jouluaattoon
Joulukuu on edennyt todella vilkkaasti. Nyt alkaa ne viimeiset tekemiset. Koti on aikalailla valmiina ottamaan joulu vastaan. Viimeiset pöytäliinat ja matot pääsevät paikalleen viikonloppuna. Tuossa aamusella katsoin joululistaani ja totesin et eipä ole juuri mitään jäljellä. Kodin puolesta kaikki siis todellakin melkein valmista.
Keittiö ja ruoka sitten on vaiheessa. Toki sielläkin ollaan siinä, että mitään ei juuri nyt voi tehdä. Viikonloppuna ja maanantaina on siellä ne tekohetket. Kalaa ei juuri lähdetä sen aiemmin tekemään.
Lahjat on paketoitu. Ne kaikki mitkä jo saatu. Muutama matkalla. Tuli taas tehtyä viime hetken täsmäiskuostos 🙂
Kaikkiaan tyytyväinen siihen missä tilanteessa ollaan. Tosiaan se viikko aattoon. Tämä on osin helppoa, kun asiat hoituu vanhalla tutulla rutiinilla. Olkoonkin, että meillä on joulut vähän erilaisia joka vuosi. Silti on siellä taustalla se hyvä pohja. Se toimii niin hyvänä polkuna.
Ihanaa tiistaita just sulle 🙂
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.