[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
› Foorumit › Joulujutut › Jouluista keskustelua 2025 › Vastaa aiheeseen: Jouluista keskustelua 2025
Perjantain pallerot
Täällä valvoessa on hyvää aikaa kirjoittaa jälleen tänne. Kello armollisesti 1.30 eli perjantain puolella mennään. Kivut pitää hereillä. Nämä on kyllä sitten hyviä hetkiä miettiä kaikkea muuta. Joulu nyt tietenkin ensimmäisenä mielessä 😊
Ensi joulun verhohaaveilut
Olen täällä tuijotellut tulevaa remonttihuonetta. Samalla pohtinut miltä ensi joulun verhot siinä näyttävät. Värimaailma muuttuu täysin ja verhotangon paikka muuttuu jonkun verran. Toisaalta en edes tiedä mitkä verhot siihen tulee. Ihanaa näitä on miettiä ja luoda niitä mielikuvia. Sitä paitsi saa ajatukset pois ikävistä asioista.
Mitä viikonloppuna
Ajatuksena on etten tee mitään. Toki luulen tai tiedän ettei tuo pidä paikkansa 😊 Vieraita saattaa olla tulossa ja vähän taas polttelisi leipoa jotain. On tainnut tuo vatkain kasvaa käteen kiinni. Jospa tutusti rennosti ja omalla painollaan.
Ihanaa viikonloppua just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] Adventti on joulun odotuksen aika, joka alkaa neljä viikkoa ennen joulua. Tänä aikana suomalaiset valmistaudutaan joulun viettoon sekä henkisesti…
[…] Joulusauna on suomalaisen joulunvieton keskeinen perinne, joka juontaa juurensa vuosisatojen taakse. Se symboloi puhdistautumista ja rauhoittumista ennen juhlaa, ja…
[…] on käyttää enemmän yrttejä ja mausteita, jotka tuovat ruokaan makua ilman suolaa. Esimerkiksi rosmariini, timjami, valkosipuli ja sitruuna sopivat…
[…] Joulukuusi on monille suomalaisille olennainen osa joulunviettoa, ja valinta aidon kuusen ja muovikuusen välillä herättää vuosittain keskustelua. Molemmilla vaihtoehdoilla…
[…] joulupöydän klassikko, joka tuo mieleen perinteiset juhlapäivät. Tämä herkku valmistetaan suolasilakasta, joka saa makunsa erilaisista marinadeista, kuten sinapista, tillistä…
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |