Tiistait on toivoa täynnä
Kotona sohvan äärellä ja katselen ulos. Olen lempipaikallani ja nautin tauosta. Lukuisat kerrat katsonut samaa näkymää ja aina ihastellen. Silloin kun kävimme asuntoesittelyn aikana tätä asuntoa katsomassa, niin enpä osannut arvata tuolloin miten joku paikka ottaa omakseen. Toki itse taloon ihastuttiin ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin juuri meille. Sellaiset selviöt miten istutaan terassin kahvin äärellä on ne tavalliset haavekuvat. Silloin katselussa ei vaan tiennyt miten joku paikka ottaa omakseen. Miten voi nauttia siitä tietystä kulmassa istuessaan ja se näkymä edessä. Jotain mihin ei kyllästy.
Eilen illalla makustelin ajatuksella joulukinkku. Jotenkin niin tuoreessa muistissa se kinkun maku suussa. Kyllä olisin niin mieluusti nauttinut siivun tai pari joulukinkkua. Oli helppoa ajatuksissa palata edelliseen jouluun ja sen tarjoamiin herkkuihin ja tunnelmiin. On niin ihania muistoja. Viime joulu oli kyllä kaikkineen pitkästä aikaa yksi parhaimmista jouluista. Koko perhe koolla se tärkein syy. Lämmöllä muistelee. Miten kivaa oli ja kuinka sai katsella muiden iloa. Naurun määrä oli tasolla huipussaan.
Vaikka tuleekin kuvattua paljon joulusta, jouluista, tunnelmakuvia, ruokia, joulukuusesta ja muista koristeista, niin yksi osa-alue on jäänyt lähes kokonaan unholaan. Olkoonkin, että lähes jokaisella on älypuhelimet kädessä/lähellä. Perhekuvat, kuvat läsnäolijoista jne. Muistan miten on kuvattu, kun lahjoja availlaan ja on kuvia lahjapinoista. Nämä on jääneet paitsioon. Toivottavasti ensi jouluna muistaa korjata tätä tilannetta.
Ihanaa tiistaita just sulle 🙂
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Punatonttu
