87 yötä jouluaattoon
Oikein ihanaa lauantaita. On hellyttän ihana huomen. Pitkä heräily, nauttien vapaasta viikonlopusta ja aamukahvia nauttien. Melkein tuntui jo jouluaatolta. Tätä kirjoittaessa pohdin, että nyt kyllä maistuisi riisipuuro. Aiemmin meillä on syöty riisipuuroa vain jouluna. On kuulunut _vain_ siihen. Nykyään sitä tulee nautittua pitkin vuotta. Puuron lisukkeet on yleensä samat. Hienoa sokeria ja kanelia. Toisinaan joku paksuhko marjakeitto. Onpa sitä nautittu myös ihan jonkun hyvän hillon kera.
Parhaat 100 ideaa jouluun
Tulipa tuo uusin lehti ostettua. Jätti vähän sanattomaksi. Täytelehti ja kuten siellä mainitaan niin muutamien lehtien jutuista ja kuvista kooste. 5 vuoden sisällä. samoja uudestaan ja uudestaan. Tämä oli sisällöltään niin nähty. Itselle jäi vähän epäselväksi kenelle tämä lehti on oikeastaan suunnattu, ja onko järkeä tehdä tuota?! Jos on jo vuosia puhuttu, miten joululehdet ja niiden sisältö on heikentynyt, niin tämä ei sitä kuvaa paranna. Kierrätetään kuvia, ideoita uudestaan ja uudestaan. Kyllähän muodissakin tulee uudeksi hitiksi joku vanha, mutta ei samaa tuoda useana vuotena peräkkäin. Ei vaan toimi niin. Jotain taukoa kiitos. Ihmiset on tarkkasilmäisiä ja huomaavat nämä asiat kyllä.
Tämä lehti jää jatkossa pois omasta joulun ostoskorista. Odotan enemmän sisällöltä.
Jännätään mitä tarjoaa muutamat muut joululehdet. Ne mitkä ovat olleet omia suosikkeja. Montaa ei niitäkään ole ollut, mutta haluan uskoa vielä, että niissä on sisältö kohdillaan. Toivottavasti ei sivumäärät ole laskusuunnassa ja ettei ole vain mainosvoitoinen sieltä. Pitää olla hyvä balanssi. Ei anneta yhden huonon pilata muita 😊
Viikonlopun suunnitelmat
Ajattelin vähän lisätä jotain jouluista esille. Samalla pitäisi ratkaista kahden valosarjan paikka. Yhdelle huonekalulle olisi tarve, joten netin kautta tutkailemaan markkinat. Ehkäpä löytyy jotain omaan makuun. Samalla katsella jotain taulua, kelloa tms. On yksi seinä, joka kaipaa sitä jotain. Rentoilu saa olla pääosissa tämän viikonlopun.
Ihanaa lauantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.