[…] joulu ei ole täydellinen ilman perinteisiä löylyjä. Saunominen on monelle vuoden kohokohta ja rauhoittumisen paikka. Kiire ja juhlahumu voivat…
› Foorumit › Jouluarkisto › Jouluista keskustelua 2025 › Vastaa aiheeseen: Jouluista keskustelua 2025
Kuuraa
Mukavat pakkasaamut ja kuuraa maassa. Näyttääpä se kauniilta. Näin pieni asia tuottaa suurta iloa. Olipa ihana tutkailla omaan pihaa aamukahvin lomassa. Kovin montaa astetta pakkasta ei ollut.
Joulu 2026
Jotenkin se jälleen taas tapahtui. Tämän joulun suunnitelmat on kaikki valmiina. Ne etenee omassa tahdissaan. Silti on jo vahvana mielessä millaisen joulun haluan seuraavalle. Tällä tarkoitan joulukoristeita, tyyliä, teemaa, värejä yms.
Tätä tulevaa joulua rakennan, mutta on silti jo ajatus seuraavassa. Eivät ole ristiriidasta keskenään. Nythän on hyvä hetki seurailla erinäisiä tarjouksia. Saattaa olla että jotain löytyjä tulee tehtyä. Näin hyvissä ajoin päässeet kiinni joulualeen. Eivät ole vielä, mutta olen valmiina.
Jouluinen murros
Olen tutkaillut omia menneitä jouluja. Makuni on muuttunut. Muutos on tapahtunut muutamassa vuodessa. Toki pidän mielessä myös ajatuksen: aikansa kutakin
Nytkin katsellessa aiempien joulujen kuvia, niin välillä kauhistuttaa. Onko meillä ollut tuollaista? Ai tuollainen kuusi oli 😄 Ja tuollainen värisirkus, Jaa noin oli kalat tarjolla, tuo oli kiva idea, mitä tässä on tapahtunut? Jne.
Myös moni asia jouluhen ympärillä on muuttunut. Ollaan itse kasvettu ja kypsytty koti on muuttunut joitain kertoja, perhe on muuttunut, perheen kokoonpanot kaikkineen.
Kaikki muutokset ovat pääsääntöisesti olleet hyviä. Kasvua ja joustoa tilanteen mukaan. Ainoa negatiivista tuova on luonnollisesti läheisten ihmisten poismeno.
Joulurakkautta
Tämä joulu tulee kuitenkin olemaan täynnä rakkautta❤️ Jouluna tehdään siitä erityisempiä. Joululla on itselle niin tärkeä merkitys. Haluan tänä jouluna erityisesti nostaa esille itselleni tärkeät ihmiset. Toki sitä on muutoinkin, mutta tänä jouluna tämä asia saa erityisen suurta huomioita.❤️❤️❤️
Ihanaa sunnuntaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.
Jouluntaikaa.com ylläpidossa ei ole yhtään täysiaikaista työntekijää, mutta voitte ottaa ylläpitoon yhteyttä sivustolla olevien lomakkeiden kautta, tai lähettämällä postia suoraan osoitteeseen info@jouluntaikaa.com
[…] joulu ei ole täydellinen ilman perinteisiä löylyjä. Saunominen on monelle vuoden kohokohta ja rauhoittumisen paikka. Kiire ja juhlahumu voivat…
[…] joululaulut ovat paljon enemmän kuin vain kausimusiikkia. Ne ovat kulttuurin kulmakiviä, jotka auttavat […]
[…] Joululaulut ovat olennainen osa suomalaista identiteettiä, ja niiden merkitys ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkkään viihteeseen. Jokainen klassikko kantaa mukanaan…
[…] selkeitä piikkejä. FlixBusin mukaan pyhiä edeltävät päivät ovat erityisen vilkkaita. Jouluaattoa edeltävä päivä, eli aatonaatto, erottuu vuoden vilkkaimpana matkustuspäivänä.…
[…] lahjapakettiin sujauttaa kotimaiset Valco-kuulokkeet, antaa samalla jotain käytännöllistä, pitkäikäistä ja […]

| Cookie | Duration | Description |
|---|---|---|
| cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
| cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
| cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
| cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
| cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
| viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |
