Maanantaiset terveiset
Juuri syöneenä onkin mukava kölliä sohvalla ja tulla tänne kirjoittelemaan. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tosin nyt nautiskelin kevyemmin eli rosollia ja kalaa. Olen kyllä tänä jouluna herkutellut aika reilulla otteella. Herkuttelun kohde on muuttunut. Tosin onhan jouluna lupa 😊
Ystävien muistaminen
Olen välittänyt kiitokset ja muistamiset. Kiitollinen ihmisistä, jotka ovat muistaneet mua jouluna monin eri tavoin ja kanavin. On ilo ja onni tulla muistetuksi. On se sitten viesti, kortti, puhelu, kukka, lahja tai jokin muu tapa.
Itsekin laitoin ennen joulua monenlaista viestiä kuvineen läheisille. Tarkoin valittuja ja kaikki saajaa huomioiden. Nämä ovat niitä hienoja pieniä asioita. Eivät vaadi paljoa , mutta antavat silti paljon. Saajasta on mukava huomata miten on juuri häntä ajateltu. On ilo tuottaa hyvää läheisille.
Hyväntekeväisyys
Kovin on vähissä tämän alueen tekoni. Siihen juontaa juurensa aiemmin historiassa olleet tapahtumat. Olen jo monen vuoden ajan osallistunut kukka vanhukselle- kampanjaan. Siihen tulee otettua osaa useamman kukan verran.
Hyväntekeväisyys osaltani on myös se että laitan kiertoon meille tarpeettomat joulukoristeet ja myös muut kodin tuotteet. Toki joskus käy niin ettei tavara kohtaa ottajaa ja silloin paikka on se viimeinen päätepysäkki.
Nautitaan vielä tästä joulusta
Tätä joulua on todellakin jäljellä monen monta päivää. Iloitaan ja nautitaan tästä. Jouluiloa, rakkautta, lämpöä ja onnellisuutta. Parasta aikaa juuri nyt, juuri tässä hetkessä❤️
Ihanaa maanantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.