Perjantain pörinää
Kohti viikonloppua lumisessakin maisemassa. Aamulla herätessä odotin kyllä näkeväni hieman enemmän lunta. Säätiedot lupasi enemmän. Ei silti niin tämäkin on hyvä. Valoisuutta tuli heti lisää. Koitan sitä nurmikkoa vielä pilkottaa ja se olisi mukava saada piiloon. Saisi parempia kuvia. Pitkän koleuden ja kosteuden jälkeen on pakkanenkin tuntunut kylmältä. Kovia pakkasia ei täällä etelässä ole edes ollut vielä. Se on vaan tämä alkujärkytys.
Viikonlopun suunnitelmia
En suunnittele tekeväni yhtään mitään. Kotoa ei ole aikomusta poistua. Suunnittelin kyllä aiemmin, että käyn kaupassa. Pyörsin ajatukseni ja päätin mennä niillä mitä kotoa löytyy. Ei täällä nälkä pääse yllättämään, vaikka ei kaupassa käy. On samalla hyvä keino laittaa ruokaa niistä, joissa alkaa päiväykset loppua. Samalla tulee tyhjättyä pakastinta.
Kiitollinen
Omalle perheelle ja ystäville. Tästä onkin jo aiemmin, mutta heitä ei koskaan voi kiittää ja kehua tarpeeksi. Miten paljon rikkaampaa elämä on heidän kanssaan 🥰😊. Jokaisella heistä on erityinen paikka mun sydämessä.❤️
Näihin talvisiin ja ihaniin tunnelmiin on hyvä päättää tältä erää. Nauttikaa viikonlopusta. On muuten paljon jäädytetty kenttiä, joten aika mukavasti on luisteluun sopivaa säätä tarjolla.
Ihanaa perjantaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.