Tiistaiset tohinat
Niin on taas yksi juhla takana. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Itselläni oli vapaa keittiöstä eli sain tosiaan olla palveltavana. Enpä kuitenkaan malttanut pitää näppejäni irti leivontakulhosta 😀 Täytyy kuitenkin antaa tunnustusta kokille, jotka keittiössämme huseerasi. Jälkiruoka oli kyllä parasta pitkään aikaan. Ei se muukaan ruoka ollut huonoa ollut. Puoliso on monesti sanonut ettei oikein jälkiruoat ja leipominen ole hänen juttunsa. Nyt kyllä ylitti itsensä. Hän tosiaan leipoo harvoin, mutta jollain kumman tuurilla menee kokeilut maaliin kerrasta. Niin tälläkin kertaa. Toki tällä kertaa on kyllä aiemmin tehnyt vastaavaa, mutta eri tavoin tehtynä.
Meitä on täällä kaksi aikuista, jotka molemmat laittaa ruokaa. Molemmilla ne omat vahvuudet ja osaamiset. Kalaa meillä syödään paljon. Ruoka tuleekin sitten vähän sen mukaan kumpi on kokkina.
Joululaskuri
225 näyttää tänään. Tämä toukokuu menee taas niin äkkiä. Kesäkuun alussa juhlat ja muut ja hups ollaan alle 200 lukemassa. Sanonpa jälleen, että se jaksoittain ja tietyssä syklissä meno saa ajan kulumaan. Ei tunnu se joulukaan niin kaukaiselta 😊 Onhan tässä kuitenkin kaikkea muuta kivaa välissä. Sielläkin lienee monella jo aikaa sitten perunaa istutettu, ja niistä nostetaan sitten satoa, joista osa päätynee pakastimeen. Nauttiminen sitten jouluna. Toisaalta saapi niitä kohta toreilta, tiloilta ja kaupasta. Niistä sitten kohti pakastinta.
Ihanaa tiistaita just sulle 😊
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.