Sekavaa maanantaita 😊
Viikonloppu oli ja meni. Kaikkineen ihana viikonloppu takana. Tälle viikolle mahtuukin paljon uutta. Tuolla onkin jo julkaistu tiedote Fazerin joulusuklaista ja muista nameista. Kyllä sitä jo alkaa kaivata vähän herkkuja. Nimenomaan niitä joulunajan herkkuja. Kyllähän sitä moni haluaa niitä maisteluun. Itse maistelen ennen joulua hyvin paljon. Itse jouluna on paljon muuta hyvää syötävää. Toki sitä konvehdit tai pari ottaa, mutta on silloin vähemmällä. Uuden vuoden tienoilla sitten taas enemmän. Silloin alkaakin olla kaikki muut syöty. Ei silti voi unohtaa sitä, että mielihalut muuttuu. Joskus ei tee mieli juuti yhtään suklaata. Sitten on se toinen ääripää. Nyt on pari viime vuotta konvehdit olleet enemmän satunnaisia ostoksia. Sanotaanko että on ollut muuta. 4 vuotta sitten taas konvehteja ostettiin laatikkokaupalla 😊. Jossain vaiheessa oli myös vakiintunut himo ostaa tryffeleitä. Se tietty paketti tai pari piti aina saada. Se kuului jouluuni.
Joulusuklaista odotan nyt eniten
– Fazerin creme brulee konvehdit(on jo maustettu jokunen aika sitten)
-Brunbergin pusun kausimaku
– Wiener nougat
-Baileys konvehdit
-joku yllättäjä
Joululaskuri 122
Kyllä tämä aika menee nopeasti. 3 viikkoa ja 💯 mennään. Ilo kasvaa lukujen vähetessä. Se kohta mennään vaan kahdella numerolla. Saa alkaa toden teolla puuhata joulun eteen. Mut se on niin ihanaa 😊
Ihanaa maanantaita just sulle 😊
-
Tätä vastausta muokkasi 2 viikkoa sitten
Punatonttu.
Joulun taika, yhteinen aika. Se mieliin jää, ja läheiset nää.