Muistoja lapsuuden jouluista

Tunnelmallisten joulukeskusteluiden kotipesä.
Vastaa Viestiin
Joulumyyrä
Tonttu
Tonttu
Viestit: 158
Liittynyt: 11 Marras 2015, 11:39

Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja Joulumyyrä » 22 Syys 2016, 09:28

Rupesin tuossa yhtä päikkyä lukiessa miettimään, että mitä minulle on jäänyt mieleen lapsuuden jouluista.

- Pipareita leivottiin yhdessä äidin kanssa. Minulla oli oma pieni kaulin.
- Äiti teki puolikuun muotoisia torttuja, joten jos jossain oli tähtitorttuja, ne tuntui aina jotenkin hienommilta.
- Ensimmäinen muisto joulupukista on, kun odotin sitä ihan innoissani ja sitten ovikello soi. Juoksin avaamaan, mutta sitten pelästyinkin pukkia ja juoksin sohvalle itkien :roll:
- Joulukuuseen me lapset ripustimme muiden koristeiden lisäksi suklaapukkien tms. käärefolioita :mrgreen:
- Kuusessa oli yksi äitini lapsuudessaan tekemä koriste ja se oli jotenkin tosi hieno
- Aattona käytiin aina isovanhemmilla kahvilla ja saatiin piparkakkutalot. Siellä oli kahvipöydässä tarjolla monenmoista herkkua, kakkua, pullaa, pipareita...
- Joskus isä jäi käymään vessassa juuri, kun lähdettiin kyläreissulle, ja kun palattiin kotiin, oli joulupukki käynyt
- Kerran näin, miten isä nosti vaivihkaa isoja kasseja rappukäytävään ja hetken päästä joulupukki tuli :mrgreen:
- Isoisoäiti antoi aina lahjaksi villasukat ja Maraboun suklaalevyn. Vanhemmiten ne villasukat oli aina liian pieniä.
- Lahjoista on jäänyt mieleen Stiga, jääkiekkopeli, pehmonalle ja ensimmäinen aito Barbieni.

Aloitetaan näillä. Lisään, kun jotain tulee mieleen.

Mitä asioita on jäänyt mieleen lapsuuden jouluista?

kuusipuu
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 4984
Liittynyt: 18 Syys 2007, 12:42

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja kuusipuu » 22 Syys 2016, 09:51

...................................

Avatar
Konvehti
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3498
Liittynyt: 04 Loka 2013, 12:28
Paikkakunta: Pk-seutu

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja Konvehti » 22 Syys 2016, 15:43

- Menin äidin kanssa aattoaamuna Hietaniemen halliin jouluruokaostoksille, isä jäi siksi ajaksi päivystämään äidin ja isän vaatekauppaan. Klo 12 äiti laittoi kiireellä kaupan oven kiinni, jotta ehdittiin autoon kuuntelemaan joulurauhan julistus. Kotona sitten minä koristelin kuusen isän avustuksella äidin (ja isän) laittaessa jouluruokia pöytään.
- Pukki tuli, kun olin 5-vuotias ja pelkäsin sitä. Tunnistin pukin oudot kynnet samanlaisiksi kuin isän kynnet (hoitoaine psoriasiksen hoitoon) ja ihmettelin tätä äidille ääneen pukin lähdettyä. Äiti sitten paljasti pukin olevan isä. Kävin kerran parhaalla kaverilla, joka asui ihan lähinaapurissa, kun heille tuli pukki ja minäkin sain lahjan.
- Juututtiin isän kanssa pariksi tunniksi ruuhkaan kaupan parkkihalliin kun käytiin vielä ostamassa lisää suklaata aattona. Äiti oli huolesta sekaisin, että olimmeko joutuneet kolariin (ei ollut kännyköitä).
- Monena jouluna oli megalaatikko Maraboun suklaata, annettiin sellainen tädinkin perheelle (nykyään ei enää myydäkään niin isoja suklaita, se oli ostettu tukusta).
- Sain kerran lahjaksi Stigan, mutta ei tullut riittävästi lunta, joten en päässyt käyttämään sitä oikein ikinä. Annettiin se lopulta pois vuosien päästä. Minulle oli yksi joulu vihjattu, että saan jonkin pikkulahjan vielä yllärinä. Lahja olikin melodica. Petyin ettei ollut pikkulahja ja minulle ostettiin vielä sitten se pikkulahja joulun jälkeen (hmmm... onkohan ollut ainoalla lapsella hieman hemmoteltu lapsuus :lol: . Sain aina isomman viulun monena jouluna lahjaksi.
- Äiti sai lahjaksi aina kirjoja.
- Käytiin aattona ruoan jälkeen isän, äidin ja koiran kanssa kävelyllä bongaamassa pukkeja.
- Oltiin aatot aina vain me kolmistaan, joulupäivänä tai tapanina tavattiin tädin perhettä.
- Kuuntelin jo kesällä joululauluja kasetilta autossa.

Avatar
Katikki
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3249
Liittynyt: 30 Syys 2014, 19:30

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja Katikki » 22 Syys 2016, 17:03

Ihana ketju!!

- Äidin kanssa touhuttiin kovasti (sen ajan mittapuun mukaan) joulua, tehtiin itse lahjoja :neulis: , siivottiin ja leivottiin :leips: . Rahaa ei ollut käyttää kauheasti, nykypäivän mittapuulla itse asiassa tosi vähän, mutta se oli silloin normaalia kaikkien kavereidenkin perheissä. Eipä jäänyt koskaan joulu ankeaksi rahanpuutteen takia, tärkeintä oli silloinkin tunnelma ja joulun tuoksut :laav:
- Joululahjarahaa saatiin aina pikkuveljien kanssa, sitten käytiin ostoksilla Etolassa tai Sokoksella, milloin missäkin. Isot automarketit tuli vasta 70-luvulla joten sitä ennen hoidettiin ostokset joko tavarataloissa tai erikoisliikkeissä. Lahjat oli silloinkin samaa mitä nyt, kirjoja, pelejä, vaatteita. Periaate oli että jokaiselle jotain luettavaa, uusi yöpuku, ja jotain pelattavaa/leikittävää. Ei niitä paketteja niin hirveästi ollut mutta tarkkaan mietittyjä! :lahja:
- Joulukuusi ostettiin aina 17.12. kun Helsingin kaupungin myyntipaikat avautuivat viikkoa ennen aattoa. Valittiin aina latvakuusi jossa piti olla mielellään käpyjä ja joku feelu jossain (äidin mielestä epätäydellisyys oli sympaattista :lol: ). Silloin ne oli joka vuosi maailman hienoimpia, mutta nyt kun katselee vanhoja kuvia niin aika kräkyjä olivat - niin sitä kauneuskäsitys muuttuu sen mukaan mitä on tarjolla :jees: . Aina oli aidot kynttilät, itsetehtyjä olkikoristeita (äiti oli lastentarhanope ja käsistään tosi taitava) ja aitoja omenia, jotka kiillotettiin ruokaöljyllä jotta ne kimalsivat oikein kauniisti! Omenoiden tehtävä oli painaa oksat suoraan niin että niihin sai kynttilät hyvin kiinni. Kuusi koristeltiin vasta aattoaamuna.
- Ruoka oli tismalleen samaa kuin nytkin meidän joulupöydässä, samat vanhat reseptit käytössä edelleen ja hyvin maistuu :nam:
- Hautausmailla käytiin yhdessä jossain välissä joko aatonaattona tai aattona - kuten nytkin
- Joulun ohjelma oli ihan sama kuin nytkin: aamulla vielä tiukkaa hyörimistä, joulurauhan julistus, hautausmaakeikka, jouluateria, lahjojen avaaminen, ja sitten liukuminen ihaniin pyjamapäiviin :inlaav:
- Koulun joulujuhlissa oli paljon laulamista, nokkahuilun soittoa :thud: ja runonlausuntaa... Mutta koulun jumppasalista tuli aina yhtä juhlava paikka kun se oli täynnä väkeä, ja valtava joulukuusi ja kynttilät toi ihanaa joulufiilistä. Silloin mitään paloturvallisuutta paljon mietitty, elävät kynttilät oli mielestäni ainakin 1970-luvun loppupuolelle? :kynde:

Kauheasti ihmiset silloinkin voivotteli joulun kaupallisuutta ja ylenmääräistä hössötystä, vaikka todellakin oli paljon vähäisempää ja maltillisempaa silloin kun nyt. Joka vuosi jännitettiin, tuleeko valkoinen joulu Helsinkiin! :talvi: Fiilis oli kuitenkin ihan yhtä ihana ja jouluinen silloinkin! Mutta miten musta tuntuu siltä että olen tosi konservatiivinen joulun suhteen kun "kaikki" tehdään niinkuin ennenkin? Ainoastaan enemmän ja isommin. Hmmm, pitäisikö uudistua?... Ei, tää on just hyvä näin. :pipru: :laulu: :kuusi:

Avatar
Kiisa
Tonttu
Tonttu
Viestit: 161
Liittynyt: 12 Syys 2013, 11:47

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja Kiisa » 22 Syys 2016, 19:12

  • Meillä oli aina ison joulukuusen lisäksi pieni lastenkuusi lastenhuoneessa. Kun aatonaattona alettiin koristella kotia, lasten tehtävä oli koristella ensin oma kuusi. Sillä välin äiti ehti saada isoon kuuseen kaikki helposti rikkoontuvat koristeet. Muistan vieläkin, miltä tuoksui avata se pussi, missä pikkukuusen koristeet olivat.
  • Aatonaattoiltan kuului myös lahjojen vieminen naapurustolle. Se oli meidän lasten tehtävä, tonttulakit päässä.
  • Aattoa vietettiin aina mummolassa kaikkien äidin puolen sukulaisten kanssa. Meitä serkuksia oli aika liuta. Voi sitä jännitystä, kun kokoonnuttiin tupaan odottamaan pukkia. Ovi eteiseen laitettiin aina kiinni. Ja aina jonkun enon tai muun miehen piti kiusata lapsia kolkuttamalla oveen ennen aikojaan. Ja sitten se joku kolkutus olikin joulupukki!
  • Rakastin mennä joulun aikaan vain istuskeleman joulukuusen taakse omaan rauhaani ja katsella sen koristeita.

Avatar
Taikaomena
Tonttu
Tonttu
Viestit: 134
Liittynyt: 31 Elo 2016, 18:18
Paikkakunta: Joensuu

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja Taikaomena » 22 Syys 2016, 20:53

- Lapsena käytin tonttulakkia aamusta iltaan, koska uskoin että niin piti tehdä. En tiedä miksi uskoin niin, koska en muista kenenkään käskeneen tehdä niin. Tonttulakki piti olla päässä myös kun osallistuin joulun valmisteluun, esim. leipomiseen tai siivoamiseen.
- Kirjoitin joulupukille aina päivänä jolloin ensilumi tuli. Silloin kun en osannut vielä kirjoittaa, piirsin lahjatoiveeni.
- Aattona hämärän tullessa minulla ja veljelläni oli kiire pihalle sytyttämään kynttilöitä ja soihtuja koska uskomme ettei pukki löydä talollemme ilman niitä. Monesti teimme etukäteen myös lumiveistoksia pukin ilahduttamiseksi.
- Aattona kahdelle kissallemme laitettiin kulkusilla varustetut samettipannat. Ne saivat myös kupillisen punaista maitoa josta ne muulloin saivat vain haaveilla.
- Joulupäivänä suku kokoontui mummoni luokse syömään. Silloin pääsi näkemään kauempana asuvia serkkuja. Tosin jossain vaiheessa tuli kiire kotiin leikkimään uusilla joululahjoilla.
- Ekaluokan joulujuhlaan luokkamme teki eräänlaisen tonttutanssiesityksen. Kenraalinharjoituksissa joku onnistui kaatamaan lavalla olleen suuren joulukuusen kesken esityksen. Kotiyleisönä olleet viides- ja kuudesluokkalaiset olivat kuolla nauruun mikä silloin oli nolointa ikinä. Myöhemmin se tietysti vain nauratti. :see: :laav:

Avatar
tonttu76
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 4536
Liittynyt: 25 Syys 2015, 13:43
Paikkakunta: Pohjois-savo

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja tonttu76 » 22 Syys 2016, 21:06

Ihana ketju :laav:

Avatar
pippuri86
Tonttu
Tonttu
Viestit: 187
Liittynyt: 12 Marras 2012, 14:01

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja pippuri86 » 25 Syys 2016, 21:53

Jouluostokset veljen kanssa muille perheen jäsenille, koko huushollin siivoaminen 23.12 ja pakkasen kylmettämät matot :inlaav: Joulun tuoksu ja kuusen koristelu aaton aattona. Aattona haudoilla käynti ja sillä välin oli aina ilmestynyt vielä jokin lahja pussukka joltain sukulaiselta oven ripaan :hei: nämä hetket kun saisi vielä kerran kokea samoin kuin isomummoni riistapaistin jota sai aina joulun pyhien aikaan. Nyt mummo tosin katselee jo pilvenreunalta meitä :cry: :inlaav:

Joulumyyrä
Tonttu
Tonttu
Viestit: 158
Liittynyt: 11 Marras 2015, 11:39

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja Joulumyyrä » 26 Syys 2016, 09:45

Ihania muistoja kaikilla :laav:
Pari asiaa muistui vielä mieleen:
- Suurta lelukuvastoa selattiin ja valittiin toivelahjoja. Samaa lelua ei tietenkään voinut siskon kanssa haluta, joten välillä niistä tuli kinaa.
- Koira söi joka joulu vähintään yhden suklaakalenterin :roll:
- Aloin jo melko nuorena ostaa itse joululahjoja (äidiltä saaduilla rahoilla tietenkin) ja ostokset tein alkuun lähi-Sestossa ja myöhemmin aina Tiimarissa.
- Vähän vanhempana etsittiin aina lahjapiilo ja käytiin salaa kopeloimassa paketteja. :shock:

Olen tosiaan jo pienstä pitäen, eli varmaan heti kun sain yksin kaupassa käydä, ostanut lahjoja kaikille perheenjäsenille, eläimille ja isovanhemmille. Sama jatkuu edelleen. Sen sijaan esim. 15 vuotta nuoremmat, mutta jo täysi-ikäiset, sisarukseni eivät koskaan ole hankkineet lahjoja kuin ehkä korkeintaan äidille, pistävät vaan nimensä äidin ostamiin lahjoihin. :mrgreen:

Lisään vielä. Ei meillä kotona joulua mitenkään erityisen suuresti vietetty. Ihan sellainen perusjoulu. Pipareita, torttuja, jouluruokaa, joulukuusi, lahjoja ja muutaman kerran joulupukkikin. Mutta en muista, että kotia olisi kuusta ja paria kynttilää kummemmin koristeltu tai joulua mitenkään hehkutettu. Silti minusta tuli tällainen joulufriikki :jouulu: Vaikka loppujen lopuksi aikalailla samoista perusjutuista meidänkin joulu koostuu, vähän vain enemmän kodin laittoa, enemmän ja aikaisemmin koristeita, enemmän tunnelmointia ja paljon enemmän etukäteisiloa.

Avatar
Lauralea
Vanhempi Tonttu
Vanhempi Tonttu
Viestit: 369
Liittynyt: 09 Syys 2013, 15:07
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja Lauralea » 26 Syys 2016, 18:47

Tämä lienee ensimmäinen joulumuistoni: olin ehkä nelivuotias ja minulle oli ostettu my little pony- suklaakalenteri. Se oli sijoitettu keittiön seinälle ja eräänä aamuna kävin ominpäin avaamassa luukun, kun en malttanut odottaa vanhempien heräämistä. Luukku oli tietysti väärä, ja jos en nyt ihan väärin muista, niin olin juuri saanut suklaan suuhuni, kun äitini tuli keittiöön :lol:

Jouluni olivat melko erilaisia eri vuosina. Ennen vanhempieni eroa meillä ei näkynyt joulu kotona oikein mitenkään. Pieni muovikuusi taisi olla pöydällä. Vietimme joulut aina jossain sukulaisissa.
Myöhemmin, ollessani kouluiässä, joulut vietettiin isäpuoleni suvun kanssa. Kerran olin joulun isälläni, muistan, että poltimme kuusessa aitoja kynttilöitä.

Aloin kuitenkin kaipaamaan rauhallisia jouluja, joten jossain vaiheessa aloin viettää niitä isoäitini luona. Ah sitä tunnelmaa! Olimme usein ihan vaan kaksin, etenkin aattoillan. Joinain vuosina paikalla olivat myös pienet serkkuni, tätini ja setäni.Hyvä ruoka, hautausmaalla käynti, kuusen koristelu, kahden kesken rauhassa istuskelu, joulurauhan julistus. Nautin näistä jouluista todella! :laav: Olin mummin luona joulut siihen asti, kun aloin seurustella mieheni kanssa.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Joulukeskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 21 vierailijaa