Muistoja lapsuuden jouluista

Tunnelmallisten joulukeskusteluiden kotipesä.
Vastaa Viestiin
Avatar
Punakettu
Tonttu
Tonttu
Viestit: 137
Liittynyt: 07 Heinä 2013, 11:18
Paikkakunta: Espoo

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja Punakettu » 30 Loka 2016, 11:11

Ihania muistoja kyllä kaikilla ! Itselleni muistot kerääntyvät sekä yksittäisten pienten asioiden ympärille, että isompienkin traditioiden.

- aatonaattona käytiin mummolassa koristelemassa kuusi serkkujen kanssa ja samalla usein myös leivottiin jotain. Joulun alla muutenkin vietin paljon aikaa mummolassa etenkin 1-3 luokkalaisena kun oli lomaa ja vanhemmat töissä.

- joulukuusessa oli ja on vieläkin PAKKO olla äidin äitini tuomat amerikkalaiset puukoristeet. Aika mauttomiltahan ne näin jälkikäteen katsottuna näyttävät, mutta valitettavan rakkaat ne silti olivat ja ovat edelleen koko perheelle :roll:

- muistan yhden lapsuuden aaton, kun äitini oli vielä vuorotyössä ja joutui olemaan aattona töissä. Mentiin isäni kanssa tädilleni syömään jonne tuli suurin osa isäni puolen suvusta. Pukki tuli käymään jo joskus 4 aikaan päivällä kertomassa, että lahjat odottavat kaikkien kotona kuusen alla ja että hän tuli vain tervehtimään meitä :hei: lämmin muisto kyllä tämä, mutta olen silti aina ollut mielummin kotona aaton kuin muualla. Lisäksi en pienenä tykännyt muusta joulukalasta kuin lohesta ja tädilläni suurin osa ruuista oli juurikin kaloja, niin taisi olla ensimmäinen joulu kun jäin nälkäiseksi (en kehdannut santsata laatikoita ja kinkkua jostain kumman syystä :hmm: )

- aattoaamuna piti aika herätä aikaisin, että ehti katsoa lastenohjelmat. Halusin aina herätä jo ennen 7, että ehtisin istua olohuoneessa peiton alla yksin ja ihailla kun muuten hämärässä talossa palaa vain kuusen valot :inlaav:

- aamulla joulusukassani (jonka olin tehnyt äidin kanssa yhdessä joskus 2 vuotiaana :lol: ) oli aina yksi lahja jonka sai avata aamulla, vaikkakin vanhemmat kiusasivat aina että "eihän sitä vielä lahjoja saa, nyt on tontut taittaneet erehtyä" :lmao:

jouluhortensia
Joulumuorin aputonttu
Joulumuorin aputonttu
Viestit: 1826
Liittynyt: 05 Marras 2007, 13:48
Paikkakunta: Helsinki

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja jouluhortensia » 30 Loka 2016, 11:31

Yksi ihana lapsuusmuisto on kun parhaan kaverin kanssa aina valittiin metsästä se meidän mielestä kaunein kuusi ja koristeltiin se siellä metsässä ja pidettiin pikkujoulut hankien keskellä hämärtyvässä illassa ja laulettiin joululauluja. Välillä sai tarpoa tosi pitkään, että kaunis kuusi löytyi. Kerran nähtiin kettukin reissulla. Koristeluhomma tehtiin aina kuusivuotiaasta 14 vee asti. Sitten se jäi...haikeaa...kumma miten pienenä ei ollut tippaakaan mukavuudenhaluinen, metsässä märissä hanskoissa ja halpistoppapuvuissa värjöteltiin kovissakin pakkasissa. Joulumieli varmaan lämmitti :see:

Avatar
Katikki
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3249
Liittynyt: 30 Syys 2014, 19:30

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja Katikki » 13 Marras 2020, 19:24

Nosto uusille lukijoille! :joulutanssi:

Avatar
JapeTonttu
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 865
Liittynyt: 07 Loka 2015, 21:43
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja JapeTonttu » 30 Marras 2020, 21:58

Kävin tuossa jo lapsuudenkotona ja siellä saunottiin äidin kanssa. Löylyn lämmössä tuli kyseltyä äidin lapsuudenjouluista, Äitini ei ole jouluihminen, hän on aina ollut joulunajan todella kiireinen töissä. Nyt kun työt ovat loppuneet, hän saa vihdoin rahoittua. Äiti ihan hämmstyi kysymyksestän ja myönsi, ettei kamalasti enää muista. Äitini on syntynyt 50-luvn lopulla. Muutaman muiston hän kuitenkin jakoi, jotka minusta olivat aivan ihania ja hänen luvallaan saan jakaa ne teillekkin:

- Äitini, hänen pikkusiskonsa Ritva ja pikkuveli Antero asuivat siis Kuusamossa Rukalla aina 80-luvulle asti. silloin kun äiti oli noin 10, eli 60-70 luvun vaihteessa, hän ja Ritva saivat aina yhteisen joululahjan. Mummini Aino jostain tilasi sellaisia paketteja, jotka oli suunnattu tytöille ja pojille ja paketessa oli ikäluokat eli vähän niin kuin vauvoille, pikkulapsille, esi-teineille ja teineille. Pikkuveli oli aina saanut kokonana ison poikiein paketin, kun taas äiti ja Ritva joutuivat jakamaan paketin aina keskenään. Niissä oli kuitenkin kivoja tavaroita; bändijulisteita, paperinukkeja ja iso peili. Peilit tulivat kahtena vuotena 70-luvulla ja molemmat ovat vielä tallessa. Toinen on tuolla äitin lapsuudenkodissa Rukalla ja toinen taas kesämökillämme. Ritva täti kuoli noin 13 vuotta sitten.

- Äitini ja Ritva olivat yhtenä talvena menossa kahden koulun joulujuhlaan. Mummi hoiti vielä Anteroa kotona ja ukki oli töissä. He menivät potkurilla monen kilometrin matkan, Ritva istui kyydissä ja äiti potki. Kello oli jotain seittemän aamullaja pakkasta lähemmäs 40 astetta. Molemmilla paljon vaatetta päällä ja tiet aivan lumessa ja jäässä. Kun äiti potki koululle, potkurista ja jäästä lensi oikein kipinöitä. Taivas oli ihan selkeä ja se loisti revontulista.

Minusta ol ihana kuulla äidin lapsuusmuistoja joulusta. Isältä en koskaan niitä ehtinyt kysymäänkää, kun menehtyi minun ollessa 6v.

Mimmi
Tonttu
Tonttu
Viestit: 215
Liittynyt: 08 Loka 2008, 09:02

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja Mimmi » 04 Joulu 2020, 11:54

Tämä on kyllä ihana ketju! Laitanpa minäkin muutaman muiston...
Koulussa sai viimeisenä koulupäivänä todistuksen lisäksi joulupussin. Sinne Sirkka-keittäjä oli laittanut pienen lihapiirakan, mandariinin ja piparin tms. muuta pientä syötävää.
Kuusessa oli joskus elävät kynttilät. Ne oli tosi tunnelmalliset, mutta nykyään en uskaltaisi edes harkita. Samoin sähikäisiä poltettiin kuusen oksilla.
Kaupat oli pyhinä kiinni. Ostokset piti tehdä jouluaattona aamupäivällä, tämän jälkeen koko Suomi oli kiinni pari päivää.

kuusipuu
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 4984
Liittynyt: 18 Syys 2007, 12:42

Re: Muistoja lapsuuden jouluista

Viesti Kirjoittaja kuusipuu » 04 Joulu 2020, 16:14

.........................

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Joulukeskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa