Etukäteisiloa joulusta!

Tunnelmallisten joulukeskusteluiden kotipesä.
Vastaa Viestiin
Avatar
Martta
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 60
Liittynyt: 18 Joulu 2013, 21:54

Re: Etukäteisiloa joulusta!

Viesti Kirjoittaja Martta » 24 Syys 2016, 11:48

Minulle joulussa kaikkiaan on parasta juuri se etukäteisilo! :inlaav: Ihanaa, että sille on olemassa oma sanakin.

Etukäteisilo on se kutkuttava tunne, että joulu lähestyy ja ympärillä alkaa näkyä kaikkea jouluista. Tämä syksyn pimeys ja välillä uuvuttavakin arki tekee minulle sen, että ajatukset kääntyvät hetkittäin jo jouluun. Ne hetket, kun joulu tulee mieleen, ovat niitä, jotka ainakin minua piristävät ja auttavat taas jaksamaan arjen pyöritystä paremmin.

Joulun etukäteisiloni syntyy siis tuoksuista, mauista ja muistoista, jotka liittyvät jouluun. Kanelin tuoksu, riisipuuro, kynttilät, jouluvalot, joululaulut, koristeet. Meillä myös tonttu aloittaa lasten tarkkailun ja viestien tuonnin melko ajoissa, eli etukäteisiloa saan myös tonttuilusta, ja lasten iloisista ilmeistä, kun huomaavat tontun tuoneen viestin. :see: Kaupoissa tulee kuljettua tarkkaavaisempana joulua kohti, sillä ilo on suuri, kun bongaa jotain jouluista. Ja viimeistään sitten, kun ovat ensimmäiset pakkasaamut ja ensimmäiset lumihiutaleet leijailevat, on joulun etukäteisriemu valloillaan! :jouulu:

Puolukka
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 17
Liittynyt: 29 Marras 2014, 23:11

Re: Etukäteisiloa joulusta!

Viesti Kirjoittaja Puolukka » 24 Syys 2016, 20:41

Etukäteisiloa tuovat mullekin samat asiat kuin muille: satsumat, pimenevät illat, tulitikun ja etenkin sammutetun kynttilän tuoksu... Oikeastaan kaikki syksyn etenemisen merkit ovat välillisesti merkkejä tulevasta joulusta! :see:

Avatar
Katikki
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3249
Liittynyt: 30 Syys 2014, 19:30

Re: Etukäteisiloa joulusta!

Viesti Kirjoittaja Katikki » 25 Syys 2016, 11:06

Ihana nähdä että aika samanlaiset asiat tätä etukäteisjouluiloa herättelee - tuoksut aika vahvasti listalla! Yksittäisetkin tuoksut tuntuu kivasti vatsanpohjassa, mutta vasta aattona tulee kaikki tuoksut yhteen: piparit, hedelmät, kynttilät, glögi, kuusi, hyasintit, kinkku ja vihdoin uunissa hautuvat laatikot. Jos tämän tuoksusinfonian sais purkitetuksi niin joulusta väljähtyisi ihan olennainen osa :oo Just siksi(kin) se on niin mieletön kokemus kun sen kokee vain kerran vuodessa. "Tämä joulu" liittyy saman tien kaikkien joulujen ketjuun :laav: :laav: :laav:

Hiippa
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 10
Liittynyt: 20 Marras 2014, 15:36

Re: Etukäteisiloa joulusta!

Viesti Kirjoittaja Hiippa » 25 Syys 2016, 12:08

Etukäteisiloa tulee jo tästä kun jengi aktivoituu kirjoittamaan kaikenlaista tänne. :inlaav: Meistä viidestä sisaruksesta neljä on syntynyt loppuvuodesta (plus suurin osa lapsistamme), joten kun ensimmäinen viettää juhlapäiväänsä 9.9., niin siitä alkaa jouluun huipentuva juhlakausi. Kynttilöitä, "sisustus(joulu)valoja", lanttulaatikkoa heti kun kaupasta bongaan, voisin elää puoli vuotta sillä. Joululehtien odottelua, mitähän uutta tänä vuonna.. Ja lahjaideoita pikkuhiljaa. Omat lapset ovat aikuisia ja sanovat etteivät mitään tarvitse, silti joka aatto ovat innokkaina pakettien perään. Viime vuoden lahjoista arpalahja-paketti oli menestys, vuorotellen raaputtivat ja pieni voitto lämmitti kummasti.

Joulumyyrä
Tonttu
Tonttu
Viestit: 158
Liittynyt: 11 Marras 2015, 11:39

Re: Etukäteisiloa joulusta!

Viesti Kirjoittaja Joulumyyrä » 26 Syys 2016, 08:51

Melkein kaikki jouluun liittyvä tuottaa suunnatonta iloa :laav:
- kauppoihin ilmestyvät joulutuotteet. Jokaisella kauppareissulla kierrän koristehyllyn kautta ihan vain katsomassa :inlaav: Mulle voi myydä mitä vaan, jos sen nimessä on joulu-etuliite :mrgreen:
- joulumainokset
- joulun suunnittelu, vaikka se noudattaa vuosi toisensa jälkeen samaa kaavaa
- listat. Lahjalista, korttilista, ruokalista, joulukalenterintäytelista, kauppalista
- pimenevät illat
- jouluvalot. Omat ja toisten kauniiden valojen katselu. Autolla joutuu aina ajaa hitaampaa, että ehtii ihailla kauniita valoja pidempään :mrgreen:
- ensimmäinen postin tuoma joulukortti. Tai itse asiassa jokainen kortti.
- joululehdet
- kodin koristeleminen jouluun
- piparit
- lahjojen suunnittelu ja hankinta
-lahjojen paketointi :laav:
- kuusen haku ja koristelu. Voisin istua loputtomiin vain katselemassa koristeltua kuusta :inlaav: jos ei jostain aina kuuluisi "Äitiii!"-huuto
- ensim,äiset pakkasaamut ja ensilumi
- lasten joulujuhlat
- kauppoihin ilmestyvät joulupukit
- ihan vaan joulusta puhuminen muiden samanmielisten kanssa, tai täällä palstalla hengailu :jeeh:

Avatar
miimuski
Vanhempi Tonttu
Vanhempi Tonttu
Viestit: 483
Liittynyt: 07 Marras 2011, 11:40
Paikkakunta: Iittala/Hämeenlinna

Re: Etukäteisiloa joulusta!

Viesti Kirjoittaja miimuski » 27 Syys 2016, 20:27

Etukäteis joulu iloa tuottaa sen tulevan joulun suunnittelu ja kun illat alkaa pimenee niin joulun suunnittelu alkaa kunnolla. Kynttilät ja valot tuovat oman Ilonsa ja kun kaupoissa alkaa kaikkea jouluista ilmestymään. Ensilumi tuo kanssa omansa tähän lisää ja kaikki muukin etukäteen valmistelu.

Avatar
Jouluruno
Tonttu
Tonttu
Viestit: 138
Liittynyt: 31 Joulu 2014, 09:12

Re: Etukäteisiloa joulusta!

Viesti Kirjoittaja Jouluruno » 28 Syys 2016, 13:46

Tää palsta kokonaisuudessaan :inlaav: :jouulu:
Itse en ehkä koe olevani ihan niin hc-jouluttaja mitä osa täällä, mutta en kyllä oikestaan kyllästy fiilistelemään joulua. On kiva lueskella mitä muut suunnittelee, bongaa, mikä tuottaa iloa/surua ja missä vaiheessa tulevan joulun suunnitelmat ja tekemiset kenelläkin on.

Mutta kyllä tässä männäviikolla mieleen tulvahti joulu, kun työkaveri joi vieressä piparintuoksuista teetä :pipru: Etukäteisiloa (ja ehkä vähän stressiäkin :lol: ) tulee myös listojen teosta minkä joku jo mainitsikin. Ja tietysti pikkujoulukutsut!

Sitten vielä ne ihkaekat jouluvalot mitkä bongaa! :jeeh: Sit tulee fiilis et hei, lähellä ollaan jo! En oo muuten vielä yksiäkään jouluvaloja bongannu missään..

Avatar
Jonska
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 97
Liittynyt: 11 Elo 2014, 13:31
Paikkakunta: Pyhtää

Re: Etukäteisiloa joulusta!

Viesti Kirjoittaja Jonska » 02 Loka 2016, 07:59

Etukäteisilo... Siinäpä vasta kiva sana :see:
Noista satsumista sen verran, että... on mullekkin ennen tullut jouluinen fiilis niiden mausta ja tuoksusta, niinkuin klementtiineistäkin. Mut ei enää. Meillä meinasi pahasti flunssaa pukata tossa jokunen tovi sitte ja mies osti ison pussillisen satsumia. Ja yli puolet olikin niin happamia että. En taida uskaltaa niitä enää syödä :| :cry:

Joulun hösäämisen aloitan hyvissä ajoin toki siksi että tykkään siitä niin paljon, mutta myös siksi ettei sitten viimetippaan tarvitse stressata ja hössöttää niin paljoa. Viime metreillä voi vain rauhoittua ja nauttia. :laav: Pimenevät illat antavat sen alkusysäyksen viimeistään. :laav:

Avatar
Kiisa
Tonttu
Tonttu
Viestit: 161
Liittynyt: 12 Syys 2013, 11:47

Re: Etukäteisiloa joulusta!

Viesti Kirjoittaja Kiisa » 18 Loka 2016, 10:42

Voi Jonska, ei tosiaan kannata hyltä satsumoita sen takia, että ne ovat staatuneet olemaan happamia. Sitrukset on aina vähän sellaisia, että niiden ostaminen satokauden ulkopuolella on vähän riskipeliä. Tästä jouluunhan ne ovat vasta parhaimmillaan.

Itselleni etukäteisiloa tuottaa kyllä kaikki nämä jutut, mitä tääll on mainittu. Ja juuri ne asiat, mitä iso osa ihmisistä huokailee, että ei kai vielä joulua. :mrgreen: Itselläni kutkuttelee mahanpohjaa nähdä kaikki ekat joulujutut kaupoissa.
Mutta erityiseti iloa tuotta myös sukulaismuksujen reihaannuttaminen joulujutuilla. Varsinkin 6-vuotias sikonpoika on ihan älytön jouluhömppä.

Avatar
Katikki
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3249
Liittynyt: 30 Syys 2014, 19:30

Re: Etukäteisiloa joulusta!

Viesti Kirjoittaja Katikki » 13 Marras 2020, 19:23

Nostetaanpas tätä ketjua ylemmäs uusillekin jouluttajille luettavaksi ja kommentoitavaksi! :woohoo:

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Joulukeskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa