Mikä on sinulle Joulussa tärkeintä?

Tunnelmallisten joulukeskusteluiden kotipesä.
Vastaa Viestiin
Avatar
Sofii
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 16
Liittynyt: 09 Syys 2013, 17:57
Paikkakunta: Soul
Viesti:

Re: Mikä on sinulle Joulussa tärkeintä?

Viesti Kirjoittaja Sofii » 11 Loka 2016, 13:25

Jouluasioita on vaikea laittaa tärkeysjärjestykseen, kun ne kaikki kuitenkin kuuluvat jouluun ja yhdessä luovat sen oikean juhlan. Voinpahan kuitenkin listailla myös ne itselleni kymmenen oleellista asiaa, vaikka aika paljon samalta kuulostaa kuin edellisetkin ihanat listat :inlaav:

1. Yhdessäolo
2. Joulun odotus (koska se odotus on sitä ihaninta aikaa :laav: )
3. Joulurauha (minun joulussani ei kiireelle ja stressille suoda sijaa!)
4. Lahjojen antaminen (lahjojen saamista enemmän rakastan lahjojen suunnittelua ja hankkimista muille, ja sitä tunnetta, kun onnistuu ilahduttamaan toisia joillain oikein osuvilla ja miellyttävillä lahjoilla)
5. Jouluruoka (jota tietysti syödään monessa muodossa jo ennen aattoa)
6. Joulun tuoksu (kuusi, ruoka, kynttilät, se ihana tuoksujen sekamelska)
7. Joulukoristeet (valot ja kynttilät etenkin!)
8. Joululaulut (jotka laitetaan soimaan myös hyvissä ajoin ennen joulukuuta)
9. Joulukuusi
10. Pikkujoulut (tämä lähinnä yhdistyy siihen yhdessäoloon; joulu aatto kun vietetään perheen parissa, niin pikkujouluissa puolestaan juhlitaan joulumielellä hyvien ystävien ja muiden läheisten ihmisten kanssa)

Kohta se vihdoin alkaa olla aika näille kaikille :jee:

-Mirka-
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 684
Liittynyt: 29 Marras 2009, 12:34

Re: Mikä on sinulle Joulussa tärkeintä?

Viesti Kirjoittaja -Mirka- » 13 Loka 2016, 11:54

1. Perheen kiireetön yhdessäolo :laav:
2. Jouluruoka
3. Joulusauna
4. Haudoilla käyminen, kynttilämeren ihailu
5. Tuoksut (hyasintti, kynttilät, ruuat)
6. Joulun odotus ja valmistelut
7. Joululaulut
8. Jouluvalot, kynttilät
9. Joulukarkit
10. Valkoinen joulu, lumisade, pieni pakkanen <3

Avatar
Konvehti
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3498
Liittynyt: 04 Loka 2013, 12:28
Paikkakunta: Pk-seutu

Re: Mikä on sinulle Joulussa tärkeintä?

Viesti Kirjoittaja Konvehti » 14 Loka 2016, 09:09

1. ihana tunnelma ja läheiset perheenjäsenet
2. joulun odotus
3. joululeffat
4. joulumusiikki
5. joulusuklaa
6. joululahjat
7. kuusen tuoksu
8. joulukoristeet ja -valot
9. joulukukat
10. jouluruoka

Avatar
katsuja
Joulumuorin aputonttu
Joulumuorin aputonttu
Viestit: 1172
Liittynyt: 13 Loka 2009, 15:16
Paikkakunta: Tampere
Viesti:

Re: Mikä on sinulle Joulussa tärkeintä?

Viesti Kirjoittaja katsuja » 15 Loka 2016, 09:21

1. Joulun odotus yhdessä miehen kanssa
2. Kodin koristelu jouluksi
3. Karjalanpiirakat
4. Joululaulut
5. Lumisade
6. Hautausmaalla käyminen
7. Jouluaskartelut
8. Ruoat ja herkut
9. Rauhoittuminen
10. Lahjojen paketointi

Avatar
mams
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 45
Liittynyt: 02 Heinä 2014, 23:41

Re: Mikä on sinulle Joulussa tärkeintä?

Viesti Kirjoittaja mams » 23 Loka 2016, 20:25

1. Läheisten kanssa kiireetön oleminen
-Ei tarvitse olla perhe tai suku edes kunhan on rakkaita ympärillä.
2. Ruoka
3. Kynttilät
4. Koristelu
5. Lahjat
6. Suklaa
7. Tunnelma
8. Glögi
9. Tuoksut
10. Lumi

Ei nyt oo varmaan iha oikeessa järjestyksessä kaikki, oli yllätävän vaikeeta miettiä mihin järjestykseen noi laitaa kun jos joku noista puuttuu niin joulu ei tunnu yhtään niin joululta :see: kaikki tärkeitä juttuja :laav:

Leea
Joulumuorin aputonttu
Joulumuorin aputonttu
Viestit: 1533
Liittynyt: 21 Marras 2008, 09:53

Re: Mikä on sinulle Joulussa tärkeintä?

Viesti Kirjoittaja Leea » 29 Loka 2016, 18:13

Tärkeintä minulle on lasten lahjat. Saa katsoa lahjoihin liittyvää intoa, jännitystä ja riemua. Onnistuneet lahjat tuottavat iloa paketin avaamisen jälkeen vielä pitkään. Lahjapelien parissa on vietetty tuntikausia ja legorakennelmia on ihailtu. Hetkiä muistellaan vielä vuosienkin päästä.

Veeamoo
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 694
Liittynyt: 14 Loka 2008, 20:43

Re: Mikä on sinulle Joulussa tärkeintä?

Viesti Kirjoittaja Veeamoo » 08 Marras 2016, 18:53

Perhe.

tallilyhty
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 53
Liittynyt: 24 Syys 2017, 14:18

Re: Mikä on sinulle Joulussa tärkeintä?

Viesti Kirjoittaja tallilyhty » 24 Syys 2017, 18:47

1.) Joulun odotus ja siihen sisältyvä suunnittelu, inspiroituminen, joululehtien ja -näyteikkunoiden fiilistely, sarjojen joulujaksot jne.
2.) Tunnelma ja tuoksut
3.) Koristeet - tämä liittyy edelliseen, eli tietyt koristeet ja valot luovat suuren osan tunnelmasta
4.) Ruoka: perinteinen jouluinen joulupöytä AINA. Ei trendikkäitä erikoisuuksia tai lihapullien tyyppisiä arkijuttuja siis.
5.) Joulukuusi: sen pitää olla oikea kuusi ja vuosikymmenten aikana kerätyillä koristeilla. Luultavasti hakisin edes pienen pöytäkuusen maljakkoon tai oksia, jos jostain oudosta syystä kokonaista kuusta en joskus saisi.
6.) Perheen kanssa yhdessäolo
7.) Joululaulut pehmeä-äänisestä 50-luvun radiosta
8.) Jouluvalot
9.) Kynttilät
10.) harkitun yhden lahjan miettiminen ja hankkiminen kullekin perheenjäsenelle. Itse en oikeastaan välitä saada lahjoja, mutta toki olen kiitollinen niistä.
:kynde: :kynde: :kynde: :kynde:

Avatar
Katikki
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 3249
Liittynyt: 30 Syys 2014, 19:30

Re: Mikä on sinulle Joulussa tärkeintä?

Viesti Kirjoittaja Katikki » 17 Syys 2019, 11:08

Tää on niin ihana ketju, että nostan esille! Omat tärkeimmät ovat edelleen samat... Ihana joulu! :laav:

Tärkeintä on mulle tämä ihana joulun etukäteisilottelu, jonka ansiosta joulun ihanaa tunnelmaa, kutkuttavaa jännitystä ja puuhakasta touhua voi venyttää paaaaljon pidemmälle kuin vain muutamalle päivälle! :jee: :kuusi: :leips: :lahja: :laulu:

kuusipuu
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 4984
Liittynyt: 18 Syys 2007, 12:42

Re: Mikä on sinulle Joulussa tärkeintä?

Viesti Kirjoittaja kuusipuu » 17 Syys 2019, 11:52

..............................

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Joulukeskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa