Muuttuva joulu

Tunnelmallisten joulukeskusteluiden kotipesä.
Vastaa Viestiin
Avatar
JapeTonttu
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 865
Liittynyt: 07 Loka 2015, 21:43
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Muuttuva joulu

Viesti Kirjoittaja JapeTonttu » 04 Marras 2018, 14:28

Jouluni on muuttunut sten, että paljon enemmän sen valmistelu on miun kuin muiden vastuulla. En tiedä onko se paha asia, mutta muut eivät oikein siitä enään välitä. Koristelen meidän avomiehen kanssa yhteisen asuntoon joulukuun alussa kunnolla kuntoon ja suklaita syödään, mutta ite pääjoulua vietän vielä äitin luona. Siellä kun ei ole enään mitään valmiina niin muutos on siinä, että siivoukset ja koristelut tehään nyt kahessa päivässä, kun ennen oli parissa viikossa. Muutama oerinne on kanssa jäänyt: mummin luona käynti (kun mummi on muuttanut hoitokotiin) naapurissa vierailu aattona (äidin hyvä ystävä jonka luona käyty on jo pidemmän aikaa ollut sairaalassa) ja kavereitten kesken pikkujoulut, koska ei vain ole aikaa. Nykyään ollaan joulupäivänä tai Tapsana yhdessä kun pelatan lautapelejä tai käydään ihan kunnolla pulkkailemassa.
Isoin muuts tulee varmaan muutaman vuoden ssällä, kun vietetään eka yhteinen joulu. Viimeistään sillon kun äiti päättää myydä lapsuudenkotimme poies...

Avatar
Tiinu
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 77
Liittynyt: 13 Syys 2013, 16:33

Re: Muuttuva joulu

Viesti Kirjoittaja Tiinu » 04 Marras 2018, 21:52

Joku filosofi varmaan toteaisi, että muutos on välttämätöntä :lol: Itse voisin todeta, että joulun osalta jotenkin toivoisi välillä muuttumattomuutta ja pysähtyneisyyttä.

Lapsuuden taianomaiset joulut muuttuivat ajan myötä teini-iän "Miltä tämä joulu nyt tuntuukaan?" -jouluiksi. Tuolloin ei enää ollut se lapsi, muttei aikuinenkaan - ja siksi noista jouluista on jäänyt hieman etäinen tunnelma, kun ei oikein tiennyt, kuinka päin pitäisi olla.

Nyt kun ikä alkaa tukevasti kolmosella, on omaan jouluun tullut takaisin varmuus: rauha, lämpö ja rakkaus. Antamisen ilo ja yhdessä tekeminen. Jokainen vuosi tuo mukanaan jotain uutta: surua tai suurta iloa, mutta aina jouluna koen, että kaikesta muusta saa päästää irti.

Muutos on näkyvä, mutta esimerkiksi jouluaaton ja -päivän aterioiden perinteitä en muuta; jouluaatonaattona saan sitten tehdä juuri mitä tykkään :lol:

Leea
Joulumuorin aputonttu
Joulumuorin aputonttu
Viestit: 1533
Liittynyt: 21 Marras 2008, 09:53

Re: Muuttuva joulu

Viesti Kirjoittaja Leea » 14 Marras 2018, 14:58

Me tehtiin vime vuonna sellainen muutos jouluaterian järjestelyihin, että lapset söivät ensin ja sitten ruokailtiin me miehen kanssa kaikessa rauhassa :nam: Se oli ihanaa ja tänä vuonna tehdään samoin. Oli kiva olla lapsille tarjoilija, oma ruoka ei jäähtynyt lautaselle, eikä lasten lahjahepakka ei vienyt omaa ruokarauhaa. :kynde:

jouluhortensia
Joulumuorin aputonttu
Joulumuorin aputonttu
Viestit: 1826
Liittynyt: 05 Marras 2007, 13:48
Paikkakunta: Helsinki

Re: Muuttuva joulu

Viesti Kirjoittaja jouluhortensia » 28 Marras 2018, 07:35

Mielenkiintoisia ja järkeviä muutoksia te muut olette tehneet. Oli kiva lukea. Itselläni oli aivan ihanat lapsuuden joulut ja nyt aikuisuudessa -jos mahdollista- vieläkin ihanammat. Kuitenkin ovat jonkin verran erilaisia. Tässä kun kokoajan vanhenen niin huomaan, että joulusta putoaa kaikki "turha häsellys" pois ja ne pakkojutut, ei ole enää sellaisia perinteitä, joita olisi pakko suorittaa samalla tapaa vaan joulu voi olla vapaa ja onnellinen missä tahansa muodossa. Ja se on aika superihana tunne! Joulu on kuin satua, siinä voi olla jotain kreisiä, jotain perinteistä ja rutkasti taikaa ja rakkautta. Luulen, että jokainen joutuu aikuisiällä muovaamaan joulunsa itse. Kenenkään vanhemmat eivät elä ikuisesti, osalla on lapsia, osa viettää joulua yksin. Silti toivoisi, että joulun taika tavoittaisi kaikki edes jollain tapaa

Avatar
elea
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 8
Liittynyt: 23 Marras 2018, 17:07

Re: Muuttuva joulu

Viesti Kirjoittaja elea » 28 Marras 2018, 09:24

Jouluhortensia, aivan ihanasti kirjoitettu! :laav:

Olen myös täysin samaa mieltä tämän lainauksen kanssa:
jouluhortensia kirjoitti:
28 Marras 2018, 07:35
Joulu on kuin satua, siinä voi olla jotain kreisiä, jotain perinteistä ja rutkasti taikaa ja rakkautta.
Kiteytit osuvasti joulun olemuksen :inlaav:

jouluhortensia
Joulumuorin aputonttu
Joulumuorin aputonttu
Viestit: 1826
Liittynyt: 05 Marras 2007, 13:48
Paikkakunta: Helsinki

Re: Muuttuva joulu

Viesti Kirjoittaja jouluhortensia » 30 Marras 2018, 19:22

Elea :laav: :hali: Ihanaa joulua sinulle!

Avatar
elea
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 8
Liittynyt: 23 Marras 2018, 17:07

Re: Muuttuva joulu

Viesti Kirjoittaja elea » 01 Joulu 2018, 11:41

Kiitos samoin jouluhortensia! :laav: :hali:

joulumpi
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 112
Liittynyt: 19 Heinä 2020, 17:00

Re: Muuttuva joulu

Viesti Kirjoittaja joulumpi » 11 Syys 2020, 22:26

Lapsena saatettiin olla jouluna mammalla, meillä kotona tai mökillä, mutta osallistujat oli aina samat.
Äiti oli parina jouluna tosi sairas ja toisena jouluna osallistui lähinnä sohvalta ja toisesta en muista et oliko sairaalassa vai pääsikö kotiin joulun viettoon?

Eka todella suuri muutos joulussa oli kun isovanhemmat ei enää osallistuneet jouluun, eivät tulleet meille eikä me menty heille. Johtui sairauksista.
Siinä kohtaa aloin myös osallistua silloisen poikaystävän, nykyisen mieheni perheen jouluun.

Suuri muutos oli sinä jouluna kun esikoisemme oli muutaman kuukauden ikäinen :inlaav: sinä jouluna äiti oli taas todella sairas, mutta pääsi kotilomalle sairaalasta joulua viettämään. Tämä oli eka joulu aikuisiällä, kun mulla ei ollut joulufiilistä yhtään.

Seuraava joulu oltiin ekaa kertaa oman perheen kesken, nuorempi lapsi oli tuolloin muutaman päivän ikäinen <3

Nyt on tulossa eka joulu kokonaan ilman äitiä, niin ettei edes nähdä joulun alla.
Toisaalta nyt päästään taas sukulaisten kanssa joulua viettämään, iskän ainakin :)

Lahjojen määrä on vuosien saatossa vähentynyt.

Avatar
JapeTonttu
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 865
Liittynyt: 07 Loka 2015, 21:43
Paikkakunta: Ylöjärvi
Viesti:

Re: Muuttuva joulu

Viesti Kirjoittaja JapeTonttu » 12 Syys 2020, 16:48

Viime joulu tosiaankin oli itselle se ensimmäinen, iso muutosten joulu. En viettänyt sitä äidin ja siskon kanssa, kuten aina ennen vaan nykyisessä kodissa i avomieheni ja kissan kanssa. Kävin porukoilla itsenäisyyspäivä viikonloppuna, jolloin siellä koristelimme kuusen, avattiin muutamat lahjat, saunottiin ja syötiin kalasta tehtyjä jouluherkkuja myös joulusuklaita napostelin. Kaverin luona jaettiin lahjoja, katottiin vähä vanhoja videoita ja pelattiin lautapelejä. Tykkäisin jos saisin tästä itelleni uuden perinteen, mutta voi olla että joulukuussa pitkää viikonloppuvaapata on mahdotota saada. Koitan kuitenkin yrittää, edes marraakuun lopussa.

Viime aatto oli tosiaankin ensimmäinen yhteinen mieheni kanssa ja saimme siitä jouluisen. Yritin yhdistää molemmille tärkeitä juttuja ja varmaan ne vielä tänä jouluna muokkautuu sellaisiksi, että mitkä perinteet pidetään. Ainakin jouluruuan aikana kuunneltu Hauskaa Joulua Jope levy oli meillä toimiva juttu, lahjat Samu Sirkan aikaan ja sen jälkeen mieheni valkkaama elokuva. Päivemmällä ehin katsomaan Mikki Hiiren Jouluaaton ja ennen Samu Sirkkaa sauna. Joulupäivänä viime vuonna satoi ihanasti lunta ja tein tunnin lenkin hautausmaalle ja takaisin, se toi ihanaa joulumieltä. Jos vain lunta tulee, niin sen ainakin otan tavaksi.

Muistan kun jouluaattona kysyin mieheltäni saunassa että tuntuuko nyt joululta. Kyllä tuntui, meistä molemmista. Se oli levollista, rentoa ja rauhottumista.

Ruokien kanssa onnistuin viime vuonna hyvin etukäteisvalmisteluissa. Kaikki paitsi lihapullat ja pottumuusin tein ennakkoon. Pullissa ei kauaa mene ja muusikin on helppoa kun vaan jaksaa kuoria. Ne voiain tehdä tänä vuonna kylläkin jo aamusta valmikksi samalla kun tabletilla seuraan Kuumaa Linjaa. Joulupullan jätän pois, se ei viime vuonna oikein maistunut. Tehään torttuja ja pipareita senkin edestä ja makeiskulho kaikki pyhät esillä. Kala- ja lihapasteijat sen sijaan ajattelin pöytäämme lisätä. Ne sopii hyvin tasoittamaan makeisia välipalana.

Avatar
tonttu76
Joulupukin aputonttu
Joulupukin aputonttu
Viestit: 4536
Liittynyt: 25 Syys 2015, 13:43
Paikkakunta: Pohjois-savo

Re: Muuttuva joulu

Viesti Kirjoittaja tonttu76 » 12 Syys 2020, 19:01

:hei: sinullahan alkaa olla jo kaikki suunnittelu :peukku:

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Joulukeskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa