Onneksi päästään täältä pois, toukokuun lopussa muutto, on valmis tai ei.. Talo siis..
Naapurirapun tyttö on ollut aika ongelmallinen tapaus koko sen ajan kun tässä talossa asunut (olen tainnut useamman kerran samaisesta valittaa).. useamman kerran ollu katkolla leikkimiset meidän lapsen kanssa.. Tänään tuli lopullinen niitti... Neidillä ulkonaoloaikaa vajaa tunti ennen syömistä ja saunaa.. Soitin 3 kertaa ja käskin kotiin.. Sanoi joka kerta että joo joo tulen heti.. Noh ei tullut, saunavuoro meni sivu suun (toiselta naapurilta saatiin sauna-aika). Sitten tämä toinen naapuri soittaa, että lapset laskee metsäpolulle päin mäkeä selkä alamäkeen päin..
siis metsässä ja kun tietää miten liukasta siellä on ja ettei jarruttaminen ihan onnistu kun ei näe mihin päin menee.. Piti mennä sitte pitämään pieni puhuttelu.. Nimittäin tämä naapurin tyttö ei tehny ekaa kertaa sitä, että komentaa ja päsmäröi mitä tekevät ja miten tekee yms. oli ilmeisesti siis huutanut ja "uhkailllut" meidänkin tytölle ettei saa lähteä ja että ei tartte äitiä totella yms.. Hieman olin raivona, tuo omakin taisi nähdä aika kaukaa mun ilmeen ja lähti suosiolla kotiin päin jo enenn kuin aloitin paasaamisen tälle naapurin tytölle.. Valitettavasti tuo naapurin tytön käytös johtuu kyllä kotioloista.. on "raukka" 3v pikkuveljelleen vahtina ulkoa yms, kun oma äiti ei viitsi olla vahtimassa ja katsomassa perään.. ja siis tämä lapsi oli 4v kun itse alkoi kulkemaan ulkona yksin ilman valvontaa..
Ja siis en puolustele tuota omaa lastani, kyllä se osaa myös uhmata ja olla tottelematon, valitettavasti vaikutteita saa tuos'ta toisesta aika reippaasti eikä sitten uskalla uhmata isompaa "kaveria"... Eli eräänlaisen kiusaamisen kohteenakin oli.. *huokaus*
)... Mutta tämäkin tunne kuuluu lukemani mukaan suruprosessiin...