Mitä kasvihuoneeseen?

Vastaa Viestiin
Avatar
Maalaistonttu
Tonttuoppilas
Tonttuoppilas
Viestit: 63
Liittynyt: 09 Loka 2014, 21:14
Paikkakunta: Ypäjä

Mitä kasvihuoneeseen?

Viesti Kirjoittaja Maalaistonttu » 02 Tammi 2015, 21:18

Joulu meni ja uusivuosikin jo alkoi, on siis aika miettiä kevättä ja kesää =) Mitäs kaikkea te olette kasvihuoneessa kasvattaneet?

Avatar
Kiisa
Tonttu
Tonttu
Viestit: 161
Liittynyt: 12 Syys 2013, 11:47

Re: Mitä kasvihuoneeseen?

Viesti Kirjoittaja Kiisa » 29 Marras 2015, 10:20

Onpas tämä ollut hiljainen ketju, minä voisin jotain vastata vaikka ensi kesää varten.

Eli ihan perus tomaattien ja kurkkujen lisäksi meidän kasvihuoneessa on viihtyneet paprikat (älyttömän hyviä itse kasvatettuina) ja vesimeloni. Meloni teki jopa pari pientä hedelmää. Ilmeisesti vähän kauemman pitäisi kasvattaa, että ne kasvaisivat saankokoisiksi kuin kaupassa, mutta ei uskallettu antaa olla pidempään pilaantumisen pelossa.

Myös chilit toimivat, jos niistä tykkää. Itse yritin tänä vuonna kasvattaa myös avokadoa siemenestä, jota voisi pitää kesät kasvihuoneessa ja talvet sisätiloissa, ihan vain kokeillakseni, onnistuisiko se. Hyvin siemen itikin ja noin 20 senttisen taimen kasvatti (yhdessä välissä veljentyttö kerkesi jo nipsaista taimen saksilla poikki), mutta sitten taimi jäi ensimmäiseksi yöpakkaseksi ulos ja paleltui.

-Mirka-
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 684
Liittynyt: 29 Marras 2009, 12:34

Re: Mitä kasvihuoneeseen?

Viesti Kirjoittaja -Mirka- » 14 Huhti 2016, 21:28

Mä en laita kurkkua kasvihuoneeseen, viime vuonna meidän kurkut maistui ihan omituiselle niin päätin että ne saa olla ja senkin tilan hyödynnän jollakin paremmalla. Kirsikkatomaattia ja amppelitomaattia, vesimeloonia ja paprikaa löytyy meidän kasvihuoneesta tulevana kesänä.

Avatar
rittie
Yli-Tonttu
Yli-Tonttu
Viestit: 814
Liittynyt: 09 Marras 2015, 20:54

Re: Mitä kasvihuoneeseen?

Viesti Kirjoittaja rittie » 13 Kesä 2016, 00:20

Remonttikiireiden takia meidän kasvihuone nököttää yhä osissa autotallin seinää vasten.. :roll: No, josko siellä ensi vuonna kasvaisi jotakin.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Piha ja puutarha”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa